...ja se tuntuu pitkästä aikaa oikeasti todella hyvältä. Viimeiset noin kaksi vuotta ovat antaneet minulle aivan uudenlaista perspektiiviä elämään.
Suurin syy blogin taukoon ja ylipäätään pitkäaikaiseen hiljaisuuteen on omasta mielestäni ikävin mahdollinen, eli terveydelliset syyt.
Osa teistä tietääkin että olen kärsinyt pahimmillaan täysin lamauttavista vatsa- ja kylkikivuista pitkälle toista vuotta, mikä on mm. estänyt kaikenlaisen urheiluharrastuksen, haitannut työntekoa, sosiaalista elämää ja periaatteessa kaikkea. Tämän kokemuksen jälkeen voin vain todeta, että annan poikkeuksellisen raivokasta migreeniä sairastaneelle eksälleni enemmän respektiä kuin ikinä.
Minulle tehtiin kaikki mahdolliset testit ja tutkimukset, minua tökittiin, sorkittiin, väänneltiin, kuvattiin röntgenillä, ultraäänellä ja magneetilla, minusta otettiin pienen vasikan edestä verta erilaisiin labrakokeisiin, tutkittiin ruokavaliota, pidettiin kuureja... Pulssin lääkärit ovat kyllä mahtavaa porukkaa. Ainoa kerta kun minulle kehtasi joku ehdottaa että kipu on päässäni, se oli julkisella puolella. Ei siitä sen enempää.
Kun kivut olivat pahimmillaan, myönnän miettineeni että ei paljon ole elämässä järkeä tai pointtia. Olin masennuksen reunalla ja mikään ei oikeastaan tuntunut juuri miltään. Ajatukset pyörivät kivussa ja sen ympärillä.
Kun kohtaus oli päällä, olisin halunnut vain kuolla. Ja kun kipuja ei ollut, elin jatkuvassa odotuksessa että milloinkahan ne iskevät taas.
Enimmäkseen olen ollut aika hiljaa näistä asioista, lähipiiriäni lukuunottamatta, mutta nyt on hyvä päästää tämä ulos.
Ainoa asia mikä minut piti aidosti kiinni elämän"ilossa" oli rakkaani Miia.
Maaliskuun 9. päivänä menin viimein leikkaukseen, jossa yritettiin selvittää kipujen alkuperä ja mahdollisesti korjata tilanne. Ja tähdille kiitos siinä onnistuttiin!
Kävi ilmi, että minulle oli muodostunut kiinnikkeitä kolmentoista vuoden takaisesta umpilisäkkeen poistoleikkauksesta. Se ei kuulemma ole edes pitkä aika vielä, kiinnikkeet voivat alkaa kiusata ihmistä 30(!) vuoden jälkeen leikkauksesta.
Joka tapauksessa, kiinnikkeet leikattiin pois, ja nyt kun olen toipunut leikkauksesta, uskallan jo varmuudella sanoa että painajainen on ohi. :)
Nyt elämännälkäni on palannut ehkä vahvempana kuin koskaan. Aloitan viikon päästä treenin, jatkan keskeytyneitä japanin kielen opiskeluja uudella tarmolla ja suunnittelen jo uusia reissuja. Varasin juuri hotellin Japaniin kahdeksi viikoksi elokuulle ja aion siihen mennessä olla jo sekä kunnossa että taitaa kieltä tarpeeksi asioimisen sujumiseen oikealla kielellä!
Tiekartta Eksyksiin palaa hitaasti mutta varmasti myös normaaliin kuvioon. I'm back! :)
