Paluu

Internet toimii taas. Tiekartta jatkaa siis pseudofilosofisten näkemysten jakamista teille matkallani eksyksiin. :)

Lisää tekniikan ihmeitä

Netti jonka piti aueta viikko sitten ja sitten eilen ja sitten tänään ei aukea meille. Ehkä seuraavan viikon aikana. Annan Saunalahdelle aikaa ensi keskiviikkoon, sitten vaihtuu liittymä. Eli blogi on edelleen aika hiljaa vielä tovin.

Tekniikan ihmeitä

Heh. Sain viimein uuden kännykän netin toimimaan siten että pääsen päivittämään blogiakin tällä tavoin. Katsotaanpa saanko lisättyä kuviakin... *ähellystä* En. :D

Paluu arkeen

Kesäloma loppui ja muutto on takana. Kiitokset Kalle K:lle, Jarille, Tommille, Tuomakselle, Virkkikselle, Roosalle ja Aleksille avusta, teidän ansiosta homma hoitui todella näppärästi. :)
 Myös töihin oli kiva palata. Aidosti yllätyin kuinka tervetullut olo oli koko päivän kun eri liikkeissä meikäläinen otettiin riemulla vastaan! Kai sitä sitten jotain on tehty oikein. :)
 Muuton takia netti on down vielä muutaman päivän, siitä johtuen ei päivityksiä ennen viikonloppua.

Huminaa

Viimeinen yö tässä kämpässä lähestyy. Seisoskelin äsken pitkän aikaa parvekkeella. On jo enemmän pimeä kuin hämärä. Tuuli humisee kovaäänisesti parvekkeen edessä alkavan pikkumetsän puissa ja sataa kaatamalla.
  Uusi kämppä päihittää vanhan kaikessa. Jopa parveke on parempi. Vain yhtä asiaa tulee ikävä, koska sitä ei uudessa kämpässä ole. Yhtä ääntä. Ääntä jota olen rakastanut pikkupojasta asti. Joka rauhoittaa ja antaa minulle aina käsittämättömän hyvän olon. Tuulen huminaa puissa.

Kohtalon nukleotidit

Törmäsin kahdesti keskusteluun kohtalosta lyhyen ajan sisään ja jäin pohdiskelemaan asiaa. Itse olen aina sanonut etten usko kohtaloon vaan että jokainen on oman kohtalonsa herra. Mutta eikö silloinkin ole sitten kuitenkin kyse kohtalosta? Jossain muodossa?
 En nyt lähde vääntämään sanan etymologiaa koska sen yleisimmät käytöt puheessa viittaavat kuolemaan tai ikäviin jälkiseuraamuksiin. Keskityn ennemmin aiheen filosofiseen kontekstiin, koska se on se joka minua hämmentää.

 Muinaisessa Kreikassa Kohtalo oli jumaliakin suurempi voima, joka vaikuttaa kaikkeen ja kaikkiin. En ole koskaan saanut selvitettyä onko tämä kyseinen Kohtalo tiedostava olento vaiko enemmänkin jonkinlainen kausaalinen energia tms. ilman omaa kykyä päättää asioista (kreikkalaisten jumalat eivät olleet kaikkivoipia vaan joutuivat alistumaan luonnonvoimille kuten kuolevaisetkin), mutta se on kuitenkin erinomainen esimerkki siitä miten ihmisillä on ollut fatalistinen elämänkatsomus jo ammoisista ajoista, riippumatta mihin he muuten uskovat, olivat he sitten ateisteja tai eivät. Kristityt ym. tietysti kokevat että Jumala = Kohtalo, mutta se ei loppujen lopuksi muuta konseptin luonnetta koska lopputulos on silti sama, näki kohtalon (tai Kohtalon) sitten "elävänä" olentona tai ei. Fatalistisen käsityksen mukaan kaikki mikä tapahtuu on jo alunperin määrätty tapahtuvaksi. Varsinkin japanilaisessa kulttuurissa on voimakas deterministinen sävy ja sieltä päin tuleekin sanonta "kaikki mikä tapahtuu, tapahtuu".

 Hugo Prattin piirtämä fiktiivinen seikkailija ja merikapteeni Corto Maltese, joka "eli" 1800-1900-lukujen taitteessa eli hyvin transsedenttisessa maailmassa joka vilisi kaikenlaisia filosofisia ja yliluonnollisia näkemyksiä ja kulttuurinosia, mutta kaiken tämän keskelläkin Corto ei pitänyt kohtalonviivasta kämmenessään, joten hän tarttui kääntöveitseen ja viilsi itselleen uuden, symboloiden sitä että hän oli oman kohtalonsa herra. Tämä näkemys osuu aika yksi yhteen oman tähänastisen  näkemykseni kanssa siitä että kohtalo on hölynpölyä. Vai onko?

 En missään tapauksessa suostu uskomaan että jokin korkeampi, ajatteleva voima olisi määrännyt etukäteen elämäni kurssin ja päätepisteen tai määräisi sitä edes päivä kerrallaan.
 Mutta jos on koko elämänsä valmistautunut jotakin tiettyä tapahtumaa tai tarkoitusta varten tai toimii tietyn koodin mukaan, eikö se ole silloin henkilön kohtalo? Ja mikä saa yksilön päättämään että juuri jokin tietty yksi asia tai tapahtuma on juuri häntä varten?
 Jokin vetää tietynlaisia ihmisiä tekemään tietynlaisia asioita. Tämä taas määräytyy heidän oman henkilönsä ja luonteidensa mukaan. Se minkälainen ihmisestä tulee on yhdistelmä hänen omaa DNA:taan, ympäristön vaikutusta ja omaa tahtoa. Erilaiset ihmiset ottavat samanlaisessa ympäristössä erilaiset impulssit vastaan ja muokkaavat oma persoonaansa eri tavoin vaikuttaen näin suoraan siihen minkälaisia heistä tulee ja tätä kautta mitä heidän elämästään tulee. Mutta mikä tekee ihmisen omasta tahdosta sellaisen kuin se on? DNA. Ellei sitten usko sieluun, mihin minulla on suuria vaikeuksia uskoa. Sen sijaan luonteenpiirteet ovat usein todistetusti periytyviä = DNA. Minussa asuu isäni raivo ja äitini harkitsevuus. Yhdistelmänä nämä kaksi tekevät minusta sen erikoisen hybridin mikä olen, ja se tottakai vaikuttaa siihen miten toimin ja näinollen vaikuttaa kohtalooni. Nuorempana en uskonut että näen kolmattakymmenettä syntymäpäivääni. Sitten tapasin henkilön joka näytti minulle toisenlaisia vaihtoehtoja elämään, mikä herätti harkitsevan osan minussa ja muokkasi minua. Suurin osa tämän kyseisen ihmisen näkemyksistä ovat nykyään ristiriidassa omiini, muta joka tapauksessa, otin vaikutteita ympäristöstäni ja kohtaloni muuttui. Omasta tahdostani.

 Kohtalo on siis olemassa. Se on monimutkainen matemaattis-kemiallinen kaava, joka muuttaa muotoaan lineaarisesti. Ja kyllä, me voimme vaikuttaa siihen. Mutta kohtalo on olemassa. Halusin sitä tai en.

Maailman nopein naiskitaristi?

Jacqueline Mannering aikoo yrittää Guinnesin ennätyskirjaan maailman nopeimmaksi naiskitaristiksi tänä vuonna. En epäile hetkeäkään etteikö hän onnistu... Tässä klassinen Kimalaisen lento, joka on biisinä jo itsessään vaikea millä tahansa soittimella, saati sitten tuollaisilla nopeuksilla. Alaleukani putosi lattialle kun kuulin ensimmäisen kerran! :)

Moving on...

No niin, vihdoin.

Vintti on tyhjä kiitos Jarin. Tämä päivä menee pakatessa ja huomenna laatikot vaihtavat paikkaa, Linkku tulee auttamaan kantamisessa. Keskiviikkona hajanainen jengi Rusakoita ja muita otuksia auttaa laittamaan huonekalut vuokrapakun perälle. Iiris laittaa auton (romu)myyntiin, sähkösopimukset on purettu ja tehty, uusi nettiliittymä odottaa jo asennusta, ilmoitukset taloyhtiölle on hoidettu... Muuttoilmoitus vielä ja sitten on jäljellä enää pahin: TUPARIT!!! :D

Lehtenä tuulessa, taas kerran

Ajatukset harhailevat taas. Jalat ovat vissiin täällä, mutta minä olen itse koko ajan jossain muualla. Menneisyydessä, tulevaisuudessa, toisella puolella planeettaa tai sitten en lainkaan tällä planeetalla...
 Tuli taas syksy, lehdet tekevät sitä mitä itse haluaisin. Katselen ikkunasta ulos ja yritän löytää jonkinlaista hetkellistä zeniä...
 Eip. Ei tipu minulle.
 Mitä tehdä puuna metsässä jos eivät juuret tartu maahan? Kaatua.

"Minne hän meni? Pois. Mitä hän teki? Kaikkea."

-Halo Jonesin Balladi

Ennen oli piirretyt rautaa

Kun olin pentu, "taivaskanavat" olivat uusi juttu, satelliitti toi yhtäkkiä Suomeen kansainvälisiä televisiokanavia, jotka puolestaan toivat ulottuvilleni uskomattoman hienoja, nykyään klassikoina pidettäviä, usein scifipohjaisia piirrossarjoja. Super Channel ja Sky Channel luukuttivat tunteja ja tunteja erilaisia toinen toistaan mielikuvituksekkaampia tarinoita ja hahmoja.
 Vietin joka lauantaiaamupäivän siskoni kanssa näitä sarjoja katsellen. Minun piti kirjoittaa pitkä sepustus ja vertailu siitä kuinka nämä vanhat piirretyt vievät 100-0 sitä nykyistä säälittävää moskaa mitä toosa suoltaa, mutta päätinkin sitten vain kasata tähän kaikki suosikkini 80-luvulta. Joillekin teistä tämä aiheuttaa luultavasti saman kuin minulle: Aikamatkan pään sisällä ja julmetunmoisen nostalgiatripin. :)


 









Ja vielä yksi ihan vaan pikkusiskon riemuksi... ;)


 No niin, kuinka moni selvisi nämä loppuun asti? :D

Rusakot: Miehekästä menoa

Osa 1: Pappapartio vs Ukkosenjumalat

Teimme Jarin kanssa tuossa taannoin hauskan pienen eräilyn Virttaankankaan maisemiin. Vain kaksi ukkoa, rinkka ja metsä.

Rusakoista periaatteessa kaikki ovat enemmän tai vähemmän eräihmisiä, mikä on todella hieno juttu jo pelkästään siksi että yhteistä aktiviteettia löytyy eikä porukassa ole mitään neitejä jotka pelkäävät muurahaisia tai eivät osaa sytyttää nuotiota. Minä ja Jari emme ole tässä poikkeus, todellakaan.

Virttaankankaan lähde on kuvankaunis pieni lampi jossa pikkukalat polskivat ja jonka vesi on peilityyni. Otimme tästä vedestä myös juomavetemme reissuun.

 Reissu oli hauska, juttu kulki meille kahdelle ominaiseen eksistentialis-luonnonharmonia-historia-kaljakinonmuutenhyvää-tyyliin, ja sää oli kauniisti sanottuna vaihteleva. Aloittaessamme tallustamisen aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja tirpat pitivät pikku Kuorosotiaan, katselimme ympärillemme ja pysähtelimme milloin minkäkin luonnonhienouden kohdalle. Siinä vaiheessa kun saavuimme ensimmäiselle pysähdyspaikallemme satoi kaatamalla ja ukkonen jyrisi kuin Jari vatsa ennenkuin saatiin evästä naamaan. Leiripaikan nuotio oli taivasalla mutta sehän ei kahta kunnon eräjormaa pysäyttänyt! Nimittäin...

 ...näin syttyy nuotio...

 ...kaatosateessa...

 ...ja ILMAN sytykepaperia! Äijämeininki. :) Ei muuta kuin nokipannu tulille ja eväitä syömään kahviveden keittymistä odotellessa. :)

Matka jatkui yhtä vaihtelevassa säässä ja fiilikset olivat korkealla. Seuraavalla levähdyspaikalla pääsimme hauskaan pieneen kammiin jossa syötiin Viisikkotyyliin seuraavat eväät ja sumppien jälkeen maistui vielä puolen litran pönikkä olutta mieheen.

Heh. Kuvien laatu on "taas tätä"... Pitkäaikaisemmat lukijani saattavat tunnistaa kameran samaksi uskolliseksi romukseni jolla kuvasin lähes koko reissuni planeetan toiselle puolelle taannoin.

Osa 2: Perinteistä äijäpuuhailua

 Seuraavana päivänä seuraava Rusakko Tommi haki minut töidensä jälkeen ja lähdimme Kylmäkoskelle hänen mökilleen, jonka mies on itse rakentanut autotallirakennusta, ulkohuussia ja saunamökkiä myöten. Ensimmäinen päivä meni saunomassa ja nuotiolla yömyöhään istuen, huomattavasta oluenkulutuksesta puhumattakaan. Asiaan kuului tietysti myös aikalailla vastaavia keskusteluja kuin Jarin kanssa, tosin metallimusiikki kuuluu asiaan kun Tommin kanssa mennään. ;) Jossakin vaiheessa siirryimme nuotion ulkopuolelle pilkkopimeälle nurmikentälle ja katselimme ehkä kirkkainta tähtitaivasta ikinä. Näky oli aika mieletön. Ja vaati lisää olutta. ;)

 Toisena päivänä maalasimme saunarakennusta ja tuhosin Tommin viimeisetkin mielenrauhan rippeet huomauttamalla hänelle että kai hän on tajunnut että hänen rakennustensa pääväri on täsmälleen sama kuin yhteisen työpaikkamme päätunnusväri. Harvoin näkee ison miehen itkevän niin vuolaasti. :D

 Sepultura soi ja rakennus vaihtoi väriä. Sitten vuorossa oli siirtyminen veneeseen ja kalastelua peilityynessä jokivedessä.

 Iltapäivällä ajoimme takaisin kaatosateessa, salamoiden valaistessa horisonttia jonka pilvimuodostelmat olivat kuin painajaisesta. Perillä jälleen saunaan, jonka jälkeen loppuilta sujui todella hyvissä fiiliksissä metallia kuunnellessa ja olutkuormaa tuhotessa. Nukkumaan taas ties milloin.

Osa 3: Asiaankuuluvissa kuvissa

 Seuraavana päivänä raahauduimme lievästi nuhjuisina kaupungille, menimme pubiin Rusakkolauman kanssa johon kuului me kaksi, Jari jälkikasvuineen, Jesse, Lari ja Mikael. Parin tuopin jälkeen menimme elokuvateatteriin jossa vahvuuteen liittyi vielä Juho. Ja minkähän elokuvan menimmekään katsomaan... No minkäs muunkaan. The Expendables 2!

 Elokuva oli mahtava, valtava testosteronimöhkäle joka sisälsi kaikki mahdolliset kunnollisen äijäelokuvan osat. :)
 Leffan jälkeen osa meistä lähti kotiin, toiset jäivät pitempään ja menimme vielä muutamalle oluelle.
 Neljä päivää eräilyä, saunaa, kalastusta, nuotiota, maalaushommia, metallia, olutta ja kaikkien aikojen toimintaelokuva. Ei olekaan elämä maistunut näin hyvältä hetkeen. :)

"Organized religions in general, in my opinion, are dying forms. They were all very important when we didn't know why the sun moved, why weather changed, why hurricanes occurred, or volcanoes happened. Modern religion is the end trail of modern mythology."
-Bruce Willis

...you like to? :D

Vihdoin

Köh. Kaksi ja puoli kuukautta kestänyt köhä loppui viimein. Pääsen taas treenaamaan. Jeah!

Tämä oli muuten blogin postaus #666 :D

Olimme hyviä, elimme hyvin
Tai todella pahoja, satutimme muita
Ihan sama

Tiede ei auta
Eikä filosofia tuo lohtua
Sylissä rakkaimman
Tai meren
Ihan sama

Kaikki me kuolemme yksin

"Duck and cover!" :D