Kyllä!

Oikeasti, näin pitää biisit rakentaa. \m/
Omistettu Juho T:lle (mies näyttää muuten ihan tuolta laulajalta)

(siltä varalta että joku ei tiedä lyhennettä QotSA, kyseessä on bändi nimeltä Queens of the Stone Age)

Tulee mieleen meikäläinen juoksemassa hälytykseen. :D

Turpakäräjät

Menossa oli varsin hauska baari-ilta. Tyttöystäväni joutui lähtemään kotiin koska hänellä oli aikainen herätys joten lähdin saattamaan häntä autolle. Kun kävelin takaisinpäin, vastaan käveli kaksi noin parikymppistä minulle ennestään tuntematonta kaveria, joista toinen ollessaan kohdalla löi minua täysin varoittamatta. Hän yritti osua minua päähän mutta "veti liikkuvat taakse" joten ehdin tajuamaan mitä oli tapahtumassa ja ehdin hiukan väistää iskua, siinä kuitenkaan täysin onnistumatta. Tipautin kaverin nopealla head-buttilla ja polvipotkulla ja karjaisin raivoissani hänen kaverilleen että haluaako hänkin jolloin tämä nosti kädet pystyyn ja ilmoitti ettei asia kuulu hänelle.
 Jatkoin matkaani mieli mustana ja kesti hyvän aikaa vielä takaisin päästyäni ennen kuin paha mieli talttui. Mutta nyt kun olen kotona kuitenkin muuten kivan illan jälkeen, silmäkulmaani sattuu yhä ja siinä on pieni ruhje.
 Mikä lempo ihmisiä vaivaa?? Millä helkkarin idealla lähdetään lyömään täysin tuntematonta vastaantulijaa ilman että tämä provosoi mitenkään tuollaiseen tekoon? En mielestäni ole ansainnut saamaani mielipahaa saatika jälkeä naamaani. Olisi kiva tietää tunteeko kimppuuni käynyt kaveri nyt olonsa paremmaksi jollain käsittämättömällä tavalla jota minä en voi ymmärtää.

Turun asemessut 22.4. 2012

Vierailimme Turun asemessuilla pienellä suurella porukalla johon kuului allekirjoittaneen lisäksi pari höyrähtänyttä G4S:n vartijaa Tuomas ja Pauli, ja yksi Rusakko eli Jari ja tämän jälkikasvut Olavi ja Aino.
 Minä ja Tuomas olimme treffanneet jo aiemmin aamulla, syöneet aamupalaa ja siemaisseet tuopposet ennenkuin muut nappasivat meidät kyytiin. Sitten ei muuta kuin nokka kohti messukeskusta. Saavuimme paikalle heti kymmeneltä kun portit avattiin ja porukkaa oli jo silloin aika paljon. Kuvat ovat kaikki Paulin ottamia ellei toisin mainita.

 Arsenaalia löytyi jos jonkinmoista...

 ...peukalonkokoisista Derringereistä kuvassa oleviin Tikkakosken tuotoksiin...

 ...ja myös keräilijöille löytyi kaikkea mahdollista kirjoista ansiomitaleiden kautta kaikenlaiseen yleisvarustukseen.

Itselle mukaan tarttui nippu heittoveitsiä, halvahko machete, kääntöveitsi tyttöystävälleni, nightstick (jenkkiversio tonfasta), ja pieni saapasveitsi. Ylipäätään teräaseita olisi ollut pilvin pimein mutta minua kiinnostavaa materiaalia ei suunnattomasti ollut koska suurin osa terätarjonnasta oli paraati- ja turistikamaa. Jokaiselle oli kyllä tarjolla jotakin...

...Kolmannen Valtakunnan jutuista kiinnostuneelle Paulille löytyi välittömästi uusi tarjotin/ovimatto...

...ja oma jamescoburnimme Jari olisi varmasti rakentanut oman pikku linnakkeensa mikäli lompakko ja kotiväki olisi sen sallinut. ;) 

 Tässä kuvassa  P I T I  olla vain Pauli ylväästi poseeraamassa... :D

Siihen sitten yhteisposeeraus. Kameran takana Tuomas.

Alkuperäisiä noin Barbie-nuken kokoisia G.I. Joe-figuureja 60-luvulta. Hinta suolaiset 850 euroa per ukko...

 Meno oli hauskaa ja tunnelma veikeä. Isäukon hattu siirtyi vähemmän kaljuun päähän jossakin välissä...

 ...ja Tuomas (takana) nosti Parteiadlerin nightstickiani taputtelevan Paulin pään ylle minun ottaessani kuvaa, ohikävelleen tosikkopoliisin (kaukana takana) suureksi ärtymykseksi. ;)

Loppuun vielä ryhmäkuva. Minä, Tuomas, Pauli, Jari, Olavi, Aino. Niin tuimia ilmeitä ja poseerauksia että Paulia lainatakseni ei puuttunut kuin liivit päältä. ;)

Kuvia sen seitsemästä tussarista olisi vaikka kuinka mutta en näe pointtia sellaisten laittamiseen tähän. Päivä oli antoisa, hauska ja uutta opettava. Ensi vuotta odotellessa.

Kauniita unia 3

"Sä olet aivan liian hyvännäköinen lyötäväks" sanoi lievästi humalainen pieni punapää ja hieroi rintojani seistessäni baarin ovella taas viime yönä. Jäin miettimään että jos tilanne olisi päinvastainen, raastupa kutsuisi ja vauhdilla... Ja huonolla tuurilla häkki heilahtaisi.

-Z'up dewd?

-Nuthin' much... Got 'ny b'r?

Kuinka monelle tulee eräskin tuntemamme "kaksikko" mieleen? :D

Homo Cyberneticus

Monet teistä tietävätkin että todella inhoan huonoa näköäni ja erityisesti silmälaseja, joita en juuri käytä kuin kotosalla enkä sielläkään kuin lukiessani tai pelatessani/katsoessani elokuvia. Ja tietysti ollessani koneella. Odottelen että ikänäön syntyminen loppuu (viimeisellä kolmella tarkastuskerralla näköni on itseasiassa parantunut koska ikänäkö yleensä heikentää näköä päinvastaiseen suuntaan kuin mihin minulla linssi heittää) ja kipitän sitten leikkaukseen.

Aihetta tuossa päivänä muutamana pohdiskellessani jäin miettimään artikkelia jonka luin noin vuosi sitten miehestä, joka oli sokeutunut täysin silmäpohjan rappeutumisen vuoksi. Hän on ensimmäinen ihminen joka testasi uutta teknologiaa, jonka avulla hän kykenee näkemään hahmoja, erottaa yksinkertaiset esineet, ihmiset ja näiden liikkeet toisistaan, löytää ovet ja ikkunat, kykenee seuraamaan viivoja sekä pystyy lukemaan suurikirjaimista tekstiä. Eihän tuo nyt valtavalta kuulosta mutta sitten kun ajattelee että vaihtoehtona on täysi sokeus niin ero alkaa tuntua huimaavalta. Ja kun miettii kuinka huimasti nimenomaan sirupohjainen teknologia on harpannut viime vuosina niin parempaa on suht nopeasti tiedossa. Pari vuotta sitten suomalaismiehelle asennettiin siru verkkokalvolle ja hän sai vastaavanlaisen näön. Hurjimmillaan olemassaoleva teknologia on jo niin pitkällä, että silmänsä kokonaan menettäneelle voidaan asentaa keinosilmä joka toimii kuin kamera, riippuen tietenkin onko silmähermo kallon sisällä jäänyt ehjäksi (näiden laitteiden turvallisuudesta ei vielä ole kunnollista näyttöä). Toistaiseksi kuitenkin tällainen teknologia on vielä lapsenkengissään jo siksi että turvallisin ja pisimmälle tutkituin tällainen laite, Argus II (joka ei ole tehokkain vaihtoehto), maksaa 83 000 euroa... saamme siis vielä odottaa että tästä teknologiasta tulisi valtavirtaa.
Silti, olen useille teistä jutellut haaveestani saada joskus kyberneettiset silmät. Tottakai olen pumpannut haaveeseeni aimo annoksen science fictionia puhellen kyvystä erottaa infrapunan, ultravioletin ja niin edelleen, pimeänäöstä puhumattakaan. Olen itseasiassa varma siitä että tekniikan kehittyessä kaikki tuo tulee olemaan tosielämää, eihän se ole kuin tiedettä, mutta tottakai siihen menee vielä huomattavan kauan, ja veikkaan että niitä ei jaella ihan tavalliselle kansalle. Sen sijaan monessa ammattikunnassa niille varmasti löytyy käyttöä.

Argus II

Tällä hetkellä kybernetiikka on ottanut ylipäätään harppauksia eteenpäin. Muutama vuosi sitten onnistuttiin ensimmäistä kertaa kiinnittämään kokonaan irronneen käden tilalle robottikäsi, joka toimii kuin oikea käsi, vaikkakin vielä hiukan kömpelösti. Minuutin mittainen videopätkä alla:

Tämän lisäksi nanoteknologia ja kantasolututkimus ovat viime vuosina ottaneet useita edistysaskelia, mikä on näkynyt nanorobottien käyttönä muun muassa uusina syöpähoitoina (nanobotit ruiskutetaan suoraan verenkiertoon jolloin ne matkaavat suoraan kasvaimen sisään ja vuorostaan ruiskuttavat lääkityksen täsmälleen sinne minne se kuuluu, ja ei, tämä ei ole enää scifiä vaan nykypäivää) ja leikkauksen avustajina (minikamerat), ja pari vuotta sitten kasvatettiin kolumbialaisnaiselle tuberkuloosin tuhoaman keuhkoputken tilalle kokonaan uusi tämän omista kantasoluista. Myös esim. plasmavaloa on alettu käyttämään desinfiointiin, sillä mikään bakteeri joka altistetaan plasmavalolle edes sekunniksi ei selviä hengissä. Eli ei enää litkuja vaan valoa, desinfiointi käy taskulampun näköisellä laitteella.

Kantasoluilta odotetaan tällä hetkellä paljon, niiden uskotaan olevan tulevaisuuden ratkaisu mm. moniin ennen niin fataaleihin sisäelinvaurioihin ja esim. Alzheimerin taudin voittamiseen, ja kybernetiikan edetessä ihmisaivojen odotetaan voida tehostuvan, muistia voidaan kyetä lisäämään ja mielenkiintoisimmissa tieteeseen pohjaavissa visioissa ihminen voi tulevaisuudessa linkata itsensä sisään internetiin. Tietenkin nyt puhutaan jo hiukan pidemmästä aikavälistä kuin muutama vuosi.
Mutta jo seuraavan kymmenen vuoden sisällä liikuntaelinvammaisille on tulossa todellista helpotusta elämiseen (tietenkin, jälleen kerran, jos heillä on rahaa siihen). Berkeley Bionics on yksi exoskeleton(sanalle ei ole oikein kunnollista suomalaista vastinetta)-teknologian edelläkävijöitä, ja tämän tekniikan kehittyessä rollaattorit hävinnevät katukuvasta.

Ikävä kyllä kaikki uusi ja hieno maksaa joten tavallisen kansan kestää vielä vuosia päästä käsiksi lähes kaikkeen mitä tässä olen esitellyt. Mutta se on jo olemassa ja se on tulossa. Veikkaan että seuraavan 15-20 vuoden jälkeen katukuva ei ole sitä mitä se on nyt. Eikä ihminen.

Tässä vielä kiinnostuneille pitempi pätkä kyberproteeseista joita kehitetään ja käytetään jo nyt:

Chuck Norris 8

Hämähäkkien pelkoa kutsutaan araknofobiaksi, ahtaiden tilojen kammoa kutsutaan klaustrofobiaksi, Chuck Norrisin pelkoa kutsutaan logiikaksi.

Uusi mahdollisuus

Uskotteko uuteen mahdollisuuteen?

Minulle tapahtui jotakin aika mielenkiintoista tässä jokunen tovi sitten. Luokseni tuli töissä henkilö jonka olin ottanut kiinni noin kuusi vuotta aiemmin.
Hän oli silloin pelkkä teini, muistaakseni 15-vuotias, mutta hän yritti anastaa suurehkon määrän tavaraa.

Siihen aikaan vielä jos henkilöllä oli kunnolliset henkkarit saatoin vain ottaa kiinnijääneen tiedot, kirjoittaa anastusilmoituksen ja päästää henkilön sitten jatkamaan matkaansa (näinollen varsinaista kiinniottoa ei tarvinnut suorittaa). Anastusilmoitukset menivät sitten poliisille minkä jälkeen henkilö saisi ikävää postia oikeustalolta myöhemmin.
No, kirjoitin paperin ja päästin henkilön menemään. Samana iltapäivänä henkilön isä tuli käymään paikassa jota silloin vartioin ja kertoi minulle että kyseisen nuoren ihmisen elämä on pahasti pielessä, kotona on paljon vaikeuksia ja tämä kulkee väärissä porukoissa jne. mitä nyt tyypillisesti sopii kuvaan. Isä aneli minulta armoa, etten lähettäisi anaria eteenpäin poliisille koska merkintä poliisin kirjoissa olisi todennäköisesti viimeinen niitti nuoren elämässä. Ja niin vakuuttava ja asiallinen hän oli että hellyin ja revin paperin, tehden samalla selväksi että tämä oli ensimmäinen ja viimeinen kerta kun tähän suostuisin, mutta annettakoon sitten uusi mahdollisuus.

Lähes tarkalleen vuotta myöhemmin sama henkilö jäi kiinni lähes tarkalleen samanlaisesta rikoksesta. Tein välittömästi paperit ja pidin henkilökohtaisesti huolta siitä että ilmoitus varmasti päätyisi poliisille. Voitte uskoa että vanhaa idealistia otti päähän.

Vuodet vierivät ja näin (ja näen) töissäni jos jonkunlaista tekijää ja menijää, todella säälittävistä otuksista sellaisiin jotka voisin melkein teloittaa vaikka itse. Kyynisyys ja skeptisyys kasvavat näitä töitä tehdessä eksponentiaalisesti. On hellyttävännäköistä 80-vuotiasta mummelia joka varastaa joka kerta kaupassa käydessään ja kiinniotettaessa käyttäytyy sikamaisesti, on nuoria naisia jotka pillahtavat itkuun kun jäävät kiinni ja rukoilevat armoa vain tehdäkseen saman tempun heti seuraavana päivänä uudestaan, on jätkiä jotka käyvät vartijan päälle joka kerta kiinniotettaessa ja sitten kun odottelevat käsiraudoissa poliisia pyytelevät kovasti anteeksi ja ihmettelevät omaa käytöstään että mikä heihin nyt meni kun eiväthän he ole tällaisia oikeasti... Olen urallani ottanut satoja ja taas satoja ihmisiä kiinni ja nakannut pihalle reuhomasta jo toista tuhatta. Yritä siinä sitten pitää kiinni uskosta ihmiseen tai edes ihmisyyteen.

No. Olen tottakai nähnyt tätä yllämainitua henkilöä vuosien mittaan milloin missäkin liikkeessä, seurannut työn puolesta hänen toimintaansa hänen tietämättään aina kun kohdalle on osunut, rutiininomaisesti kuten ketä tahansa muutakin jonka olen ottanut kiinni ja laittanut poliisin matkaan. Välillä kameroilla jos liikkeellä sellaiset on, välillä muuten. Ja näitä kahta tapausta lukuunottamatta en ole koskaan nähnyt hänen tekevän mitään pahaa. Yksikään kollegoistani ei ole reagoinut häneen tämän osuessa kohdalle eikä kukaan heistä ole ikinä sanonut olleensa työn puolesta tämän kanssa tekemisissä kaikkien näiden vuosien aikana.

Nyt, henkilö tuli luokseni nähdessään minut valvomassa ympäristöä eräässä liikkeessä ja kysyi muistanko hänet. Totesin että toki muistan. Hän pyysi minut sivummalle keskustelemaan.
Hän kertoi että on sen kohtalokkaan jälkimmäisen kiinnijäämisen jälkeen ollut täysin lainkuuliainen, ja että aina kun hän on nähnyt minut hän on muistanut sen vuosien takaisen tilanteen ja on miettinyt muistanko häntä ja jos muistan, mitä mahdan hänestä ajatella, mikä ahdistaa häntä joka kerran. Tässä vaiheessa hän pillahti itkuun ja kesti hetken ennenkuin sain hänet rauhoitettua. Sitten hän kertoi että itseasiassa hänen isänsä oli ihmishirviö joka tuhosi hänen ja loppuperheen elämää järjestelmällisesti ja että kyseinen mies on nyt vankilassa (en epäile, sen oloinen äijä oli kyseessä että nykyinen ammattinenäni kiinnostuisi hänestä heti kun reviirilleni osuisi). Henkilö jatkoi kertoen että hän on saamassa työpaikan keskustassa, aivan meikäläisen työalueen sydämestä ja häntä pelottaa ajatus siitä miten suhtaudun kun alan näkemään häntä jatkuvasti. Hän oli avautunut tutulle poliisille joka kehotti häntä tulemaan reilusti juttelemaan kanssani ja näin hän teki.

Missä vaiheessa "leima otsassa" kuluu pois? Missä vaiheessa voin olettaa että ihminen on oppinut teoistaan jotakin?

Minulla on tavallaan neljä listaa päässäni ihmisistä. Musta lista, tummanharmaa lista, harmaa lista ja valkoinen lista (viimeiseen ei pääse kuin lähipiirini). Tämä nuori on toki edelleen harmaalla listallani ja vaikka en sitä hänelle kertonutkaan, seuraan häntä nyt kahta tarkemmin vaikka sanoin tekeväni juuri päinvastoin. Koska en voi tietää. Koska hän on uusinut rikoksen. Ja silti... Se pieni, Asterixin kylää muistuttava osa minusta nostaa pikkuruista idealistista päätään kyynisyyden vuorten keskeltä ja huutaa toivoa.

Mutta mihin asti yhdestä (tai parista) töppäyksestä tulee maksaa hintaa?

Työssäni törmään myös henkilöihin jotka ryyppäävät ja rällästävät, käyttävät kamaa, varastelevat, tappelevat, vandalisoivat ja tekevät ylipäätään ympäristönsä olon tukalaksi uudestaan ja uudestaan. Ja silloin tällöin jotkut heistä ryhdistäytyvät. Hämmästyn välillä kun joku aiemmin pahoillakin teillä ollut yksilö tulee paiskaamaan kättä, kehuskelee olevansa kolmatta kuukautta juomatta/huumeitta ja tajuan että tosiaan, eipä ole otusta näkynyt. Ja viikko menee ja törmään häneen jälleen tutuissa merkeissä. Eräs entinen kollegani kutsuu näitä henkilöitä nimityksellä Menetetyt. Vaikka saisivat sata uutta mahdollisuutta, lopputulos on aina sama.

Tähän on helppo tokaista että tokihan sitä nyt on selvä ero parikymppisten ja taparikollisten välillä. Mutta entä jos se taparikollinen onkin vasta parikymppinen? Ja taparikollisetkin ovat joskus olleet nuoria. Eikä tilaisuus tee kaikista varkaita.

Ääriesimerkit sikseen. Ihmiselle kuuluu mielestäni antaa uusi mahdollisuus. Kysymys kuuluukin että kuinka monta?

Niinpä...