Dyykkarina

Tyttöystäväni on viime aikoina siivonnut ym. pienellä raivolla, ilmeisesti puolivalmiin kämpän minikaaoksen aiheuttamassa vimmassa. Varsinkin roskat ovat saaneet kyytiä huimaan tahtiin. Niin huimaan, että kun aamulla heräsin Iiriksen jo lähdettyä töihin ennen minua ja aloin etsiskellä eteiseen jättämääni muovipussia jossa olivat parhaat reisitaskuhousuni, mielihupparini ja lompakkoni kortteineen, minulla meni alle kymmenen sekuntia tajuta syy siihen miksi en sitä löytänyt. Bussini töihin oli lähtemässä kymmenessä minuutissa kun kirmasin pihalle tarkastamaan tilannetta. Jep, siellähän se pussukkani oli. Lähes neljä metriä syvän maahan upotetun roskiksen pohjalla. Sekunnit plopsahtelivat ympärilläni kuin Plussa-pallot ja kylmä hiki alkoi kihota niskaani, kun ladoin ilmoille sanasikermän joka olisi saanut Kapteeni Haddockin pärinät kuulostamaan pikkuvauvan jokeltelulta tajutessani mitä minun oli tehtävä ja kiireellä...
 Huomasin parkkipaikalla jonkun uusista naapureistani ja pyysin häntä mukaan siltä varalta etten enää pääsisi takaisin omin avuin.
 Avasin kannen ja hyppäsin alas naapurini hekottelun kaikuessa ylhäällä. Mielenkiintoinen ensivaikutelma juuri muuttaneesta pariskunnasta, check. Kaivoin pussin esiin ja heitin sen naapurilleni, joka oli saanut seurakseen uteliaan rouvan viereisestä rapusta. Check check. Tajutessani että roskikset sijaitsevat avoimesti koko pihan parvekkeiden alla, kiipesin ulos kuin kapusiiniapina ja varmaan myös näytin siltä aamusauhuttelijoiden silmissä. Check check check check...
 Kertoessani asiasta tyttöystävälleni, hän totesi: "Eikö parisuhteesi olekin hienoa, jännää seikkailua päivästä päivään kun et ikinä tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu?"
 Check.

Heh

Minähän se tässä  Ja ei, en otsikossa! :D
Jutussa on hiukan asiavirheitä mutta ei pahasti. ;)

Saatanan kakara :D

I say, indeed, my good man!

Hippa! :D

30 vuotta ukkosen jyrinää

W.A.S.P. juhlisti 30-vuotista uraansa ja lähti massiiviselle 30 Years of Thunder-maailmankiertueelle ja sen aikana päätyi myös Suomeen, heittäen keikan peräti neljässä kaupungissa, saapuen siis myös Turkuun, Logomoon.

 Itselläni keikan puitteet eivät olleet kovin otolliset, sillä edellisenä iltana tyypillisen kosteaksi yöksi muuttunut työpaikan kokous Helsingissä toi kotiin verestäväsilmäisen, pahasta univajeesta ja ämpärillisestä alkoholia johtuvasta kolossaalisesta uupumuksesta kärsivän karvaisen puoliörkin, jolla oli noin kaksi tuntia aikaa toipua ennenkuin oli aika tehdä lähtöä keikkapaikalle. Siihen kun vielä lisäsi faktan että seuraavana aamuna olisi tarkoitus nousta ensin kuudelta ylös kouluun ja vielä näyttöä suorittamaan ja siitä enemmän tai vähemmän suoraan edessä olisi yön-yli-reissu Poriin anoppilaan, siinä kunnossa ja siinä välissä kovalle hevikeikalle lähtemisen motivaatio kietoutui lähinnä otsaan varsin fallosta muistuttavaan muotoon...

 Eikä alku ollutkaan kovin lupaava. Saavuttuamme keikkapaikalle tyttöystäväni pahamaineinen migreenipeikko nosti päätään. Etsimme käsiimme järjestyksenvalvojan ja kysyimme olisiko paikalla jonkinlaista ensiapupistettä. Tyyppi kohotti kulmakarvaansa ja kysyi miksi. Ilmoitimme tilanteeksi vaikean migreenikon orastavan kohtauksen. Paikalle saapui kaksi pokea lisää. Yksi heistä, keski-ikäinen pyylevä naikkonen kyseli kylmään sävyyn tytöltäni mitä lääkkeitä hän yleensä käyttää ja paljonko ja sävy oli hetki hetkeltä ylimielisempi. Huomasin rautaisella ammattitaidolla mihin tässä oltiin menossa. Meitä luultiin nisteiksi. Lopulta nainen kaivoi housuntaskustaan valkoisen tabletin, katkaisi sen käsissään ja antoi sen tytölleni. Iiris kysyi hämmentyneenä että mikä se oli, ja vastaus oli että ibuprofeenia. Niin naurettavalla määrällä edes minä en saa perus-niskajumipäänsärkyä pois. Kun tyttöni sanoi että ei näin pieni määrä kyllä auta, nainen sanoi että "jos se on sulle vaan hiekkaa niin voin ottaa sen takaisinkin, ja ei se varmaan auta hirveästi vetää viinaa siihen sekaan." Minä saatoin olla hiukan krapulaisen näköinen mutta Iiris ei sitäkään, ja olimme kumpikin vesiselviä.
Lievästi sanottuna törkeätä käytöstä. Ymmärrän saman alan ihmisenä, että epäillään, niin minäkin tekisin, mutta kun asenne on automaattisesti tuollainen heti kättelyssä ja käytös noin totaalisen ala-arvoista, kannattaa katsoa aamulla peiliin ja miettiä uranvaihdosta. Kiitos vitusti G4S!

 No, tyttöni söi smoothien ja kuin ihmeen kaupalla hänen olonsa parani. Saavuimme keikkasaliin ja minä koin elämäni ensimmäisen hevikeikan istuma-aitiosta. Niin väsyneenä ja hiukan allapäin olin lähinnä huojentunut että sain istua, ja kun keikka jyrähti käyntiin, niin niin ylhäällä ja takana (vaikkakin penkkirivien etummaisessa linjassa) istuminen olikin aivan täysosuma. Korvatulpat ottivat liiallisen terävyyden pois äänestä ja mielettömän hieno heavy metal vyöryi ylitsemme järkälemäisinä mutta pehmeinä aaltoina. Blackie Lawlessin ääni ei ole mennyt miksikään kolmessakymmenessä vuodessa, lavashow oli hieno ja bändin nykyinen kokoonpanokin on jo ollut yhdessä enemmän tai vähemmän kymmenen vuotta joten yhteistyö oli täydellistä. Kaikki klassikot kuultiin ja itseasiassa musiikki keskittyikin nimenomaan vanhaan materiaaliin.
 Keikka oli loistava, mutta en tiedä mitä tapahtui, sillä kolmiosaiseksi mainostettu keikka loppui selkeästi kahteen osaan, ja bändi lähti lavalta ihmeellisen yhtäkkisesti ja liukkaasti ilman yhtäkään encorea. Sinänsä en itse siitä juuri harmistunut, odottihan minua aikainen herääminen ja olin jo oikeastaan kuullut bändin tuotannosta jo kaiken sen, mistä pidän.

 Pieni lisäepisodi sattui bussissa matkalla kotiin. Kello oli jo reilusti yli puolenyön, ja istuimme takana, kun Iiriksen migreeni palasi ja tällä kertaa ilman armoa. Bussiin tuli hetken päästä viiden hengen seurue, kolme miestä ja kaksi naista, jotka hoilasivat keuhkojensa pohjasta jotakin vanhaa kansanlaulua. Tyttöni meni tuskasta täysin lukkoon, eikä edes sanonut mitään, tunnen vain hänet tarpeeksi hyvin. Menin seurueen luokse ja sanoin kohteliaasti että tytölläni on vaikea migreeni joten voisivatko lopettaa laulamisen. Porukan jonkinlainen pää sanoi että "ei lopeteta, suksi vittuun". Osaan halutessani olla yllättävän vakuuttava, ja kun oikein vakuutan ihmisille asioita, yleensä he vakuuttuvat, ja tälläkin kertaa kävi niin että tämäkin porukka vakuuttui siitä että kannattaa lopettaa laulaminen... Tämä pääöykkäri yritti kyllä vielä lesoilla jotakin mutta kun huomasi ettei saanutkaan enää tukea kavereiltaan jotka selvästikin kokivat olonsa jotenkin vaikeaksi, tukki hänkin kitansa. Hän antoi olettaa että kun jäädään pois bussista, tapahtuu jotakin. No, jäimme pois, minä seisoin ja odotin, ja jotain tapahtuikin: porukka käveli pois. Miten se meneekään, "tyhjiä tynnyreitä pitäisi kumistaa enemmän"... Grrr. No, eiköhän henkinen tappio oman tyttöystävän silmien edessäkin ollut otukselle ihan mukavan kirvelevä opetus.

 Kaiken kaikkiaan ilta oli hieno ja stimulaattori sai Iiriksen kohtauksenkin kuriin kun päästiin kotiin. Kyllä kunnon bändiä kannattaa lähteä katsomaan vaikka hiukan kalansyöttikunnossakin! \m/

Ihmiset tahtovat kaikenlaista,

vieraita tavaroita vieraista maista.
Pian on kaapit täynnä kamaa,

elämä kuitenkin yhtä ja samaa.
Onneen ei tarvitse tavaraa hankkia,
siihen ei tarvita edes pankkia.

Uppo-Nalle / Elina Karjalainen

11-1

Meidän yksikkö vs Kaupan yksikkö, kalastuskilpailut Ruissalossa: 11-1, joista minäkin kiskoin kaksi! Boo-yah! ;)

Rusakot: Miehekästä menoa osa 2

Tässä taannoin Rusakot huudettiin kokoon pitkästä aikaa vähän tavallisesta puuhastelustamme poikkeavasta syystä, ja lähes koko porukka lähtikin mukaan. Paikalla oli allekirjoittaneen lisäksi Jari, Tommi, Aleksi, Juho, Tapio ja Mikael, sekä hiukan myöhemmin paikalle saapuivat myös Tomi ja Kalle N. Vain Lari, Kaitsu ja Jesse jäivät uupumaan. Varoitus, kuvia on paljon (jos yhteytesi on hidas, odota hetki) ja videopätkissä poikien kielenkäyttö hieman profaania. ;) Kuvista saa, kuten aina, paljon suuremmat versiot klikkaamalla. :)

 Menimme Roukkulin radalle ampumaan erilaisilla käsiaseilla, joista osa oli mutkan kautta vuokrattuna. Tarjolla oli monenlaista asetta: ysimillinen, kaksi erikaliiberista mustaruutirevolveria, Magnum .500, maailman järein käsiase, joka sai Dirty Harryn .44 Magnumin näyttämään
pieneltä... joka sekin oli myös setissämme mukana. ;)

 Minä olin valmistautunut tällä kertaa hiukan makaaberin humoristisella tavalla päivään, valmistamalla porukalle ammuttavaksi kaksi zombieta. :D

Zombiet kiinni raameihin.

 

  Osa Rusakoista on kokeneita ampujia, toiset huomattavasti enemmän kuin toiset, ja niinpä minä ja Jari päädyimmekin toimimaan ohjeistajina. Radalla on tiukat turvamääräykset, ja niistähän pidettiin sitten kiinni ja tarkasti, tottakai.Turvamääräykset eivät homman hauskuutta vähentäneet tippaakaan, päinvastoin tämänkaltainen yhteinen hauskanpito onnistuu vain jos koko porukka on luotettavaa eikä jengissä ole mitään ääliötä joka saisi päähänsä alkaa pelleillä, ja silti touhu oli rentoa ja kaikki tuntuivat viihtyvän ja nauttivan olostaan.

 Zombiet saivat kyytiä. Tässä Tapio vauhdissa...

 ...ja tässä Juhon...

...sekä Mikaelin tyylinäytteet.

Jari lataamassa mustaruutirevolveria...

...ja Aleksi pistää menemään. Verratkaa savun määrää ylempiin kuviin. :)

 Savun keskellä tällä kertaa Juho.

Ja tässä tämän postauksen lähes kaikki kuvat ottanut Tommi pistää lyijyä käveleviin kuolleisiimme.

 Dirty Alex lataa Magnum .44:sta...

"I know what you're thinking. 'Did he fire six shots or only five?' Well, to tell you the truth, in all this excitement I kind of lost track myself. But being as this is a .44 Magnum, and would blow your head clean off, you've got to ask yourself one question: Do I feel lucky? Well, do ya, punk?"

 Tapion näkemys "Headshotista":

 Ei nappia otsaan vaan hitlerviikset. :D

Zombies vs Jackrabbits: Jari ja minä tyhjensimme yhdessä näytösluontoisesti mustaruutirevolverit täydestä latingista. Koko rata hävisi näkyvistä hetkeksi. :)

Tomi ja Kalle tulivat tosiaan hiukan myöhemmin paikalle mutta ehtivät mainiosti kurmottamaan epäkuolleita...

...jotka alkoivat olla aika laastaroituja loppupäivästä. ;)

Sitten olikin päivän Main Attractionin vuoro. Magnum .500, maailman tätä kirjoitettaessa järein käsiase...

Kokovertailua. Alempi Magnum .44 eli kuuluisa Dirty Harryn revolveri joka itsessään on jo norsu käsiaseiden joukossa näyttää oikeasti pieneltä verrattuna aseeseen jolla ammutaan puolituumaisia ammuksia! :)

Vielä muutama video Rusakoista ampumassa tällä hirviöllä. Reaktiot varsinkin yhdellä kädellä ovat varsin vaihtelevia. :D

Aleksi

Tapio

Mikael

Kalle

Tomi

Tommi

Jari. Puheessaan hän viittaa siihen että toinen kierros tällä ammuttiin yhdellä kädellä. :D

Päivään mahtui paljon pauketta, hiukan pientä kilpailuhenkeä asiaankuuluvien yksilöiden kesken ja paljon hyvää fiilistä. Rusakoiden viimeaikaiset tapaamiset isommalla porukalla ovat olleet lievästi sanottuna miehekkäissä merkeissä. Täytynee ottaa joku runonlausuntailta seuraavaksi että saadaan testosteronitasot vähän normimmalle pykälälle. :D

Chuck Norris 9

Vastavoima

Olen viime aikoina lueskellut erilaisia blogeja joiden teemana on pitäjän pitkäaikainen sairaus tai jonkinlainen raskaasti elämään vaikuttava dysfunktio.

 Tällaiset blogit antavat hyvinkin syväluotaavan kuvan tavallisista ihmisistä, joilla päällepäin ovat asiat aikalailla kuten meillä kaikilla, mutta ei kuitenkaan sitten.

 Huomasin tuossa jokin aika sitten että nämä ihmiset saavat minut tuntemaan kaameata syyllisyyttä siitä, kuinka helppoa oma elämäni on. Tottakai se on "tyhmää", enhän minä ole kehoani valinnut aivan kuten eivät hekään ole, enkä tarkoita että velloisin jossain pahassaolossa siitä kun minulla ei ole kurjaa vaikka jollakulla toisella on. Eihän se niin tietenkään mene eikä kuulukaan mennä.

 Sen sijaan aloin miettiä sitä, miten aiemmin olen kirjoitellut elämän tarkoituksesta ateistin näkökulmasta ja miten se vain vahvistaa omaa uskoani siihen. Koska se kuinka lemmon epäreilusti elämä jakaa kortteja, oli pelaaja kuinka rehti tai niljake hyvänsä, pistää oikeasti välillä miettimään sitä että jos elämä on tarkoitettu elettäväksi ja siitä nauttimiseen, miten on mahdollista että toisille siihen annetaan enemmän mahdollisuuksia kuin toisille? Koska uskoi transsedenttiseen jumalaan tai ei, kyllähän kaiken tulisi olla jollain tasolla tasapainossa, luonnossa ja filosofiassa yhtälailla. Tasapaino on loppujen lopuksi matemaattinen tapahtuma ja jokaisella voimalla on vastavoima.

Niinpä minä tajusin että minulla on tehtävä tässä elämässä.

 Minun tulee olla vastavoima.

Olen hyväkuntoinen, terve, vahva, helkkarin pahansisuinen ja röyhkeä yksilö joka kykenee vaikuttamaan erilaisiin asioihin ympäristössään erilaisin tavoin. Joten minähän vaikutan.
 Joku fiksu on joskus sanonut että maailman suurin pahuus tapahtuu siinä, kun henkilö jolla on valta tai voima estää pahaa tapahtumasta, antaa sen silti tapahtua.
 Tällä argumentilla löydän motivaatiota esimerkiksi töissä. Mutta koska minulla riittää voimavaroja muuhunkin, minusta moraalinen velvollisuuteni on tuoda oma potentiaalini yleiseen hyötykäyttöön. Koska oma elämäni on loppujen lopuksi verrattain helppoa, kun alkaa katsomaan minkälaisissa tuskissa, kurjuudessa ja jatkuvassa vastoinkäymisessä toiset ihmiset joutuvat elämään joka ikinen päivä, tulee minun panostaa siihen että kevennän toisten ihmisten taakkaa siinä missä voin.

 Olen viime aikoina ollut turhan ankara esimerkiksi tyttöystävälleni, jonka vaikea sairaus tekee hänen elämästään, ihan vain tavallisesta arjestaan, paljon työläämpää kuin minun, minkä lisäksi hän kärsii helvetillisistä tuskista joita hän ei ole ansainnut (sen sijaan mieleen tulee useitakin ihmisjätteitä jotka ne hyvinkin ansaitsisivat, mutta niillä pyyhkii hyvin ja heidän ongelmansa ovat itseaiheutettuja). Päinvastoin, tyttöni on ehkä yksi kilteimmistä ja suurisydämisimmistä ihmisistä joita olen ikinä tuntenut. Joten minun on aika herätä, jälleen kerran.

 Olen ollut eräänlainen vastavoima koko elämäni, mutta turhan usein olen ollut sitä silloin kun se on sattunut sopimaan tai siltä on tuntunut. Nyt ymmärrän, että minun tulee olla sitä aina ja jatkuvasti. Ei siksi koska se tuntuu oikealta vaan siksi koska minä VOIN. Pahuutta maailmassa on ihan tarpeeksi, jo luonnollisen pahuuden (ks. Wikipedia, "natural evil") jyllätessä siinä olisi jo itsessään tarpeeksi ilman että itsekkäät, piittaamattomat ihmiset lisäävät sitä, koska he VOIVAT. Mutta luonnollista hyvyyttä ei ole olemassakaan. Niinpä sitä on luotava, ja se jää sellaisten ihmisten käsiin joilla on mahdollisuus siihen. Vastavoimaan. Koska muuten maailmassa ei ole tasapainoa.