Viimeinen yö tässä kämpässä lähestyy. Seisoskelin äsken pitkän aikaa
parvekkeella. On jo enemmän pimeä kuin hämärä. Tuuli humisee
kovaäänisesti parvekkeen edessä alkavan pikkumetsän puissa ja sataa
kaatamalla.
Uusi
kämppä päihittää vanhan kaikessa. Jopa parveke on parempi. Vain yhtä
asiaa tulee ikävä, koska sitä ei uudessa kämpässä ole. Yhtä ääntä. Ääntä
jota olen rakastanut pikkupojasta asti. Joka rauhoittaa ja antaa
minulle aina käsittämättömän hyvän olon. Tuulen huminaa puissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti