Räpläystä

Kun kävelin nuorna miesnä koulusta kotiin, korvalappustereoistani loppui usein patterit ja minulla ei ollut musiikkia kotimatkalla. Niinpä käytin kävelymatkan ajan vaikkapa iltapäivän suunnitteluun, eliöiden bongailuun matkan varrella kulkevassa metsässä, tai sitten vain kävelin ja nautin hetkestä. Kiireettömyydestä ja niin edelleen. Samaten odottaessa vuoroa esim. lääkäriin tai pitkässä jonossa saatoin käyttää ajan vaikkapa ihan vain ympäristöni tarkkailuun. Tai sitten saatoin vain olla, tekemättä mitään. Pitkiäkin aikoja, no problem.

 Pikakelaus 25 vuotta ajassa nykypäivään. Jos joudun odottamaan jotakin, räplään kännykkää lyhyenkin luppoajan aikana. Tyttöystäväni unohti kännykän kotiin kun olimme menossa ensin pizzalle ja sitten leffaan. Minun ollessani hakemassa lippuja hän oli jo tehnyt tilaukset ja istuessaan pöydässä odottamassa hän meinasi tulla hulluksi kun hänellä ei ollut mitään räplättävää. Minulla taas firman työpuhelimen netin käytön kuukausiraja tuli täyteen ja nyt olen hyvän tovin ilman kännykkänettiä. Olo on orpo!

 Nykykännyköistä ja -liittymistä suurin osa mahdollistaa internetiin ja näin ollen Facebookiin, Twitteriin, sähköpostiin jne. pääsyn missä vain, milloin vain.
 Ja nykyinen yhteiskunta, liittyi se sitten töihin, vapaa-aikaan, harrastuksiin, sosiaaliseen toimintaan jne., toimii netissä. Ne ajat kun ei räplätä konetta, räplätään kännykkää. Onko ihme että nykypenskat ovat sellaisia selkärangattomia hengaajia kun kaikki tulee eteen kun aloittaa räpläyksen ja kirjoittaa www.
 Ihmistä ei ole tarkoitettu räpläämään. Mutta ensi kerralla kun jonotat tai istut bussissa, katso ympärillesi. Minä tein niin. Ja mitä näin oli räpläystä tai vähintään korvanapit. Ihmiset ovat oikeasti olemassa nykyään vain räpläämällä. Nykyihmisen keskittymiskyky on pelkkä vitsi. Vielä 90-luvun alussa rautaisen paikallaanolokärsivällisyyden omanneet ihmiset järsivät nykypäivänä kynsiään muutamassa minuutissa jos ei ole räplättävää.

 Olenkin nyt päättänyt asettaa itselleni uuden henkilökohtaisen tavoitteen. En kajoa kännykkään bussissa tai jonossa tai vastaavassa. Keskityn itseeni ja ympäristööni. Jos minulla on kotona tylsää otan käteeni kirjan, sarjakuvan tai käsipainon sen sijaan että avaisin tietokoneen. Ja jos avaan tietokoneen se on laittaakseni musiikkia, elokuvan tai vastaavaa. Vähennän räpläystä oikein tosissani.
Koska minä en halua tuhlata elämääni räpläykseen.
 Blogiin toki kirjoitan edelleen. ;)