25 vuotta myöhemmin

Muistan kun pyysin ja sain kaksitoistavuotissyntymäpäivälahjaksi Mötley Crüen Girls Girls Girls-kasetin (90-luvulla syntyneille: kasetti oli pieni laatikko jossa meni sisällä nauhaa johon musiikki oli tallennettu ;))  kummitädiltäni. Olin omassa huoneessani laittamassa kasettia soimaan kun kuulin äitini ja kummitätini keskustelun siitä kuinka tällainen musiikki kuuluu ikään ja minäkin onneksi sentään varmasti kasvan ulos tuosta hevistä ja alan kuuntelemaan "kunnon" musiikkia.

 Sorry mutsi ja Raija, oltiin eilen Mötley Crüen keikalla Helsingissä ja olipahan pirun hyvä keikka! :D

 Bändi aloitti tyypilliset puoli tuntia myöhässä ja hyökkäsivät sitten lavalle räjäyttäen yleisön Wild Side/Live Wire-biisikaksikolla jotka soitettiin selät vastakkain. Koko porukka oli aivan fiiliksissä ja bändilläkin tuntui olevan hauskaa. Kaikki klassikot kuultiin ja Tommy Leen tavaramerkiksi muodostunut 360 astetta ympäri (mies mukanaan) pyörivä rumpusetti oli mukana. Vincellä alkaa vissiin ikä ja huumeet/alkoholi painaa, vähän tuntui ettei miehellä ihan enää puhti riitä kaikkein pisimpiin kiljuntoihin (Bruce Dickinson vie äijän kyllä ihan häpeään lavakunnossa) mutta mies oli kuitenkin ihan vauhti päällä ja jaksoi pitää yllä hyvää meininkiä välispiikeillä ja yleisönhuudatuksilla.
 Siinä missä Nikki Sixx tuntui olevan uskomattomassa kunnossa (äijä on treenannut itsensä aika järkäleeksi), oli Mick Mars surullista katsottavaa. Miehen krooninen nivelsairaus joka on tuonut mukanaan skolioosin ja ties mitä on iän myötä vain pahentunut ja ukkoparka näytti aivan zombielta, langanlaiha ja oikeasti aivan harmaa. Silti mies sai kitaraa soittavalta tyttöystävältäni kovat respektit siitä miten vaikeimmatkin soittokuviot hoituivat häneltä aivan yhtä hyvin kuin ennenkin.
 Keikka oli hieno ja ainakin meidän porukalla oli hauskaa. Girls Girls Girls kuulosti aivan yhtä hienolta kuin vuonna 1987... ;)