tiistai 31. heinäkuuta 2012
How many times can you put me down
'Til in your heart you realize,
If you choose to criticize
You choose your enemies
Everything that I say and do
In your eyes is always wrong,Tell me where do I belong
In a sick society
You're no different to me yeah
You're no different,
No different to me
Look at yourself instead of looking at me
With accusation in your eyes,
Do you want me crucified for my profanity
Concealing your crimes behind a Grandeur of lies
Tell me where do I begin
If you think you're without sin
Be the first to cast the stone
Living my life in a way that I choose
You say I should apologize,
Is that envy in your eyes
Reflecting jealousy
-Ozzy Osbourne: You're no different
'Til in your heart you realize,
If you choose to criticize
You choose your enemies
Everything that I say and do
In your eyes is always wrong,Tell me where do I belong
In a sick society
You're no different to me yeah
You're no different,
No different to me
Look at yourself instead of looking at me
With accusation in your eyes,
Do you want me crucified for my profanity
Concealing your crimes behind a Grandeur of lies
Tell me where do I begin
If you think you're without sin
Be the first to cast the stone
Living my life in a way that I choose
You say I should apologize,
Is that envy in your eyes
Reflecting jealousy
-Ozzy Osbourne: You're no different
sunnuntai 29. heinäkuuta 2012
Sleepless in Turku
Ilma on kuin sammakon kitalaki, vapaasunnuntain nahkea, päämäärätön eksistentiaalinen puolihorros, Diablon Enemy soi mankassa... Rambo 4 juuri katsottuna, suunnitelmissa käydä ravintolassa syömässä ja sen jälkeen elokuviin... Elämä lilluu.
Tajusin että olen vaikkakin mukavassa ansassa, silti ansassa ainakin seuraavat pari vuotta. Japanin reissusäästö ei ole päässyt edes alkuun johtuen milloin mistäkin takapakista, ja nyt elämä vain on lillumista. Tuttu kutina sielun selkänahassa on koventunut, enkä yletä raapimaan sitä. Tajuan että se on sama henkinen syyhy jota podin pari vuotta sitten ennen kuin lähdin toiselle puolelle planeettaa ja löysin sen mitä olen.
Hyvä, diagnoosi on tehty ja taudinkuvat tunnistettu, mutta se ei paljon lohduta jos varaa kunnolliseen lääkitykseen ei ole. Plääh. Jokainen "tuolla" tulee todellakin aina lopuksi olemaan "täällä" ja tarvitsen aina uuden "tuollan", kuten epäilinkin. Eipä tuo haittaa. Nyt vain sitten jumitellaan hetki täällä (ja "täällä"), mukavassa ansassa. Elämä on taas helppoa, yllätyksetöntä ja haasteetonta. Todellakin plääh.
Olen tullut siihen tulokseen että taudillani on monta erilaista kuvaa ja nimeä. Kaukokaipuu, kuulumattomuus, levoton sielu, eskapismiaddiktio, hulluus, elämännälkä, individualismi, itsekkyys, ateismi, uteliaisuus... you name it. En usko että ikinä kykenen oikeasti pysähtymään/asettumaan aloilleni ja olemaan onnellinen yhtaikaa. Luulenpa että sitä kutsutaan kollektiivisella nimellä aikuistuminen. Eipä taida tapahtua. Neljäkymmentä lähestyy ja loppujen lopuksi mikään ei ole muuttunut, olen vain alkanut ymmärtämään omaa henkilökohtaista ulospäin pyrkivää entropiaani paremmin. Omnia mutantur, nihil interit. Aina vaan. Lempo.
No, kaipa nämä pari vuotta äkkiä menevät, ja toisaalta Japani ON maailman neljänneksi kallein maa (jo pelkästään liput sinne maksavat maltaita), ja tällä kertaa en pysty juurikaan ansaitsemaan tienestiä paikan päällä kuten viime reissussa. Eli tilanne on poikkeuksellinen. Mutta kun päätös on tehty, päätös pitää ja se on Japani. Reissaaminen sen jälkeen tulee olemaan halvempaa ja rahat siihen saa helpommin kasaan, minkä lisäksi ruohonjuuritason tapani matkata auttaa asiaa. Japani on tässäkin poikkeus, sillä kyseinen kulttuuri eroaa jopa Aasiasta yleisesti niin paljon että minun on ensin selvitettävä mitä riskejä matkaan kuuluu, varsinkin kun enää en matkaa yksin vaan vastuullani on myös toinen henkilö, eli erinäiset tavat liikkua ja toimia pitää miettiä vähän eri kantilta. No jaa, pari vuotta aikaa selvitellä juttuja. Eräs tuttuni kertoi että hänen serkkunsa oli asunut Japanissa kymmenen vuotta ja koki vasta alkavansa ymmärtämään kyseistä kansaa.
Eli kaksi vuotta lusittavana Suomessa. Ja sisukset syyhyävät kaiken aikaa. Eli hei kaikki! MIKÄ TAHANSA ohjelma ja jutut kiinnostavat. Lähden mukaan (työn vain antaessa periksi) kaikkeen mahdolliseen. Elämä on elämistä varten ja kuten eräs henkilö aikanaan minulle sanoi, seikkailun löytää vaikka takapihaltaan. Rusakoiden kesken ollaankin menty ja puuhattu vaikka ja mitä, ja tullaan tekemäänkin. Mutta sinä, juuri sinä, joka luet blogiani ja mietit että eipä ole aikoihin nähty tai muuta vastaavaa: Minulla on kauan odotettu kesäloma alkaen syyskuun alusta. Laitapa viestiä. :)
"Täällä" ollaan. Väkisinkin.
Tajusin että olen vaikkakin mukavassa ansassa, silti ansassa ainakin seuraavat pari vuotta. Japanin reissusäästö ei ole päässyt edes alkuun johtuen milloin mistäkin takapakista, ja nyt elämä vain on lillumista. Tuttu kutina sielun selkänahassa on koventunut, enkä yletä raapimaan sitä. Tajuan että se on sama henkinen syyhy jota podin pari vuotta sitten ennen kuin lähdin toiselle puolelle planeettaa ja löysin sen mitä olen.
Hyvä, diagnoosi on tehty ja taudinkuvat tunnistettu, mutta se ei paljon lohduta jos varaa kunnolliseen lääkitykseen ei ole. Plääh. Jokainen "tuolla" tulee todellakin aina lopuksi olemaan "täällä" ja tarvitsen aina uuden "tuollan", kuten epäilinkin. Eipä tuo haittaa. Nyt vain sitten jumitellaan hetki täällä (ja "täällä"), mukavassa ansassa. Elämä on taas helppoa, yllätyksetöntä ja haasteetonta. Todellakin plääh.
Olen tullut siihen tulokseen että taudillani on monta erilaista kuvaa ja nimeä. Kaukokaipuu, kuulumattomuus, levoton sielu, eskapismiaddiktio, hulluus, elämännälkä, individualismi, itsekkyys, ateismi, uteliaisuus... you name it. En usko että ikinä kykenen oikeasti pysähtymään/asettumaan aloilleni ja olemaan onnellinen yhtaikaa. Luulenpa että sitä kutsutaan kollektiivisella nimellä aikuistuminen. Eipä taida tapahtua. Neljäkymmentä lähestyy ja loppujen lopuksi mikään ei ole muuttunut, olen vain alkanut ymmärtämään omaa henkilökohtaista ulospäin pyrkivää entropiaani paremmin. Omnia mutantur, nihil interit. Aina vaan. Lempo.
No, kaipa nämä pari vuotta äkkiä menevät, ja toisaalta Japani ON maailman neljänneksi kallein maa (jo pelkästään liput sinne maksavat maltaita), ja tällä kertaa en pysty juurikaan ansaitsemaan tienestiä paikan päällä kuten viime reissussa. Eli tilanne on poikkeuksellinen. Mutta kun päätös on tehty, päätös pitää ja se on Japani. Reissaaminen sen jälkeen tulee olemaan halvempaa ja rahat siihen saa helpommin kasaan, minkä lisäksi ruohonjuuritason tapani matkata auttaa asiaa. Japani on tässäkin poikkeus, sillä kyseinen kulttuuri eroaa jopa Aasiasta yleisesti niin paljon että minun on ensin selvitettävä mitä riskejä matkaan kuuluu, varsinkin kun enää en matkaa yksin vaan vastuullani on myös toinen henkilö, eli erinäiset tavat liikkua ja toimia pitää miettiä vähän eri kantilta. No jaa, pari vuotta aikaa selvitellä juttuja. Eräs tuttuni kertoi että hänen serkkunsa oli asunut Japanissa kymmenen vuotta ja koki vasta alkavansa ymmärtämään kyseistä kansaa.
Eli kaksi vuotta lusittavana Suomessa. Ja sisukset syyhyävät kaiken aikaa. Eli hei kaikki! MIKÄ TAHANSA ohjelma ja jutut kiinnostavat. Lähden mukaan (työn vain antaessa periksi) kaikkeen mahdolliseen. Elämä on elämistä varten ja kuten eräs henkilö aikanaan minulle sanoi, seikkailun löytää vaikka takapihaltaan. Rusakoiden kesken ollaankin menty ja puuhattu vaikka ja mitä, ja tullaan tekemäänkin. Mutta sinä, juuri sinä, joka luet blogiani ja mietit että eipä ole aikoihin nähty tai muuta vastaavaa: Minulla on kauan odotettu kesäloma alkaen syyskuun alusta. Laitapa viestiä. :)
"Täällä" ollaan. Väkisinkin.
I'M BACK!
Uusi tietokone, yli teran verran muistia ja tuplaprosessori. Paluu Tiekartalle on tässä! :)
perjantai 20. heinäkuuta 2012
Zzzzz
Blogi nukkuu nyt tovin, johtuen kaikkien aikojen teknisestä viasta eli tietokoneen puuttumisesta. :D Meillä on rahat kohta kasassa uuden rakkineen ostoon, eli paluu Tiekartalle tapahtunee parin viikon sisään.
tiistai 3. heinäkuuta 2012
Positiivisuusko perseestä?
Näinhän eräskin takavuosien radiopersoona väitti. Itse olen aikalailla eri mieltä.
Vuosi 2012 on osaltani sisältänyt lähinnä vaikean migreenin kourissa kärsineen tyttöystävän hoivaamista (oma elämä on ollut aika hyvin hyllyllä sen tähden), mikä vei siihen että tyttöystävän kaksi lähintä esimiestä alkoi vainota häntä periaatteessa työpaikkakiusaamiseen asti (yritäpä todistaa tuollaista tai viedä eteenpäin kun kyseessä on lähin esimies ja aluepäällikkö... I hope they burn in hell...) niin pahasti, että tyttö sai viimein tarpeekseen ja irtisanoutui ennemmin kuin jatkoi tuollaisen kestämistä.
Sittemmin migreeniin löytyi aivan ihkauusi hoitomenetelmä, joka on vielä tutkimusasteella mutta toimii. Se olisi varmasti hienoa ellei se maksaisi meille 300-600€ joka kuudes viikko. KELA ei korvaa vielä mitään koska uusi hoito on tosiaan vasta tutkimusasteella.
Että tilanne ei olisi liian mukava, tässä kevään ja kesän mittaan muunlaiset terveydelliset ongelmat ovat maksaneet meille satoja euroja ja ikäviä tutkimuksia sairaalassa, minkä lisäksi automme otti ja hajosi lopullisesti ja itse olen kärsinyt on/off-keuhkoputkentulehduksesta joka ei lopu, ei perkele millään.
Kirsikaksi jätskin huipulle, tietokoneemme hajosi hetki takaperin, eli siksi en ole päivittänyt blogia hetkeen ja tämänkin aikaansaantiin uhraan ruokataukoni.
Jos nyt miettii, tämä vuosi ei ole ollut kiva. Ei todellakaan.
Mutta entäs sitten? En ymmärrä ihmisiä jotka katsovat aina asioita vain tuolta kantilta. Ikävät asiat eivät parane sillä että niissä velloo, murehtiminen vain pahentaa oloa. Kesä on täällä, linnut laulavat ja puissa humisee (ellen ole napsahtanut ja nyt pollassa sirittää ja humisee). Kesän leffateatteritarjonta on aivan mieletön, kavereiden kanssa on tarkoitus kehittää vaikka minkälaisia seikkailuja, mökki-, grilli- ja saunailtoja on tullut käytyä läjittäin, tyttöystäväni voi viimein suunnitella oikeasti tulevaisuuttaan ja viimeistään syksyllä odottaa uusi koti. Hittojakos tässä! Negatiivisuus se on se joka on perseestä! Hauskaa kesää! :)
Vuosi 2012 on osaltani sisältänyt lähinnä vaikean migreenin kourissa kärsineen tyttöystävän hoivaamista (oma elämä on ollut aika hyvin hyllyllä sen tähden), mikä vei siihen että tyttöystävän kaksi lähintä esimiestä alkoi vainota häntä periaatteessa työpaikkakiusaamiseen asti (yritäpä todistaa tuollaista tai viedä eteenpäin kun kyseessä on lähin esimies ja aluepäällikkö... I hope they burn in hell...) niin pahasti, että tyttö sai viimein tarpeekseen ja irtisanoutui ennemmin kuin jatkoi tuollaisen kestämistä.
Sittemmin migreeniin löytyi aivan ihkauusi hoitomenetelmä, joka on vielä tutkimusasteella mutta toimii. Se olisi varmasti hienoa ellei se maksaisi meille 300-600€ joka kuudes viikko. KELA ei korvaa vielä mitään koska uusi hoito on tosiaan vasta tutkimusasteella.
Että tilanne ei olisi liian mukava, tässä kevään ja kesän mittaan muunlaiset terveydelliset ongelmat ovat maksaneet meille satoja euroja ja ikäviä tutkimuksia sairaalassa, minkä lisäksi automme otti ja hajosi lopullisesti ja itse olen kärsinyt on/off-keuhkoputkentulehduksesta joka ei lopu, ei perkele millään.
Kirsikaksi jätskin huipulle, tietokoneemme hajosi hetki takaperin, eli siksi en ole päivittänyt blogia hetkeen ja tämänkin aikaansaantiin uhraan ruokataukoni.
Jos nyt miettii, tämä vuosi ei ole ollut kiva. Ei todellakaan.
Mutta entäs sitten? En ymmärrä ihmisiä jotka katsovat aina asioita vain tuolta kantilta. Ikävät asiat eivät parane sillä että niissä velloo, murehtiminen vain pahentaa oloa. Kesä on täällä, linnut laulavat ja puissa humisee (ellen ole napsahtanut ja nyt pollassa sirittää ja humisee). Kesän leffateatteritarjonta on aivan mieletön, kavereiden kanssa on tarkoitus kehittää vaikka minkälaisia seikkailuja, mökki-, grilli- ja saunailtoja on tullut käytyä läjittäin, tyttöystäväni voi viimein suunnitella oikeasti tulevaisuuttaan ja viimeistään syksyllä odottaa uusi koti. Hittojakos tässä! Negatiivisuus se on se joka on perseestä! Hauskaa kesää! :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)