Sain tuossa tovi takaperin ylennyksen. Se pisti miettimään että se on elämäni ensimmäinen kaikissa niissä työpaikoissa joissa olen ollut, ja niitähän riittää. En ole ollut missään tarpeeksi kauaa että sitä voisi kutsua työuraksi. Nyt, yhtäkkiä, puolen vuoden seikkailun (ja seuraavan suunnitelmien alkaessa kasaantua) jälkeen huomaan että työuran voi yhdistää levottomaan elämäntapaan kun hiukan järjestelee.
Nykyihminen tuskin enää niin suuresti edes miettii tekevänsä jotakin kattavaa monikymmenvuotista uraa jossakin nimenomaisessa firmassa tai edes samalla alalla. Tuntuu että kaikki opiskelevat, tekevät työtä, opiskelevat ja tekevät työtä, jatko-opiskelevat ja tekevät taas työtä... Yleinen levottomuus näiden asioiden suhteen tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus. Tiedän nelikymppisiä ihmisiä jotka ovat vaihtaneet kokonaan alaa vielä. Ja kuka tietää, kaikista ihmisistä minä en ikinä ole ollut hyvä asettumaan aloilleni millään tasolla. Mutta tämä turvallisuusala tuntuu sopivan minulle.
Eli ehkäpä nyt...? :)
Tätä videota ei pidä ottaa liian vakavasti... ;D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti