Alkuja ja loppuja

Kymmentä vaille keskiyön. Tyttöystävä nukkua tuhisee jo täyttä päätä, kissa lojuu sängynreunalla kuin karvainen lammikko ja ulkoa kuuluu viimeisen bussin ohiajo. Päätepysäkki lähestyy.

Olen itsekin monella tapaa ollut päätepysäkillä tänä vuonna.

Ainahan minulla on rautoja tulessa joka suuntaan ja vähintään yksi reissu suunnitteilla, mutta tänä vuonna elämäni on ollut jopa omalla mittapuullani katsottuna yhtä vuoristorataa ja täynnä erilaisia alkuja ja loppuja. Moni päätepysäkki on ollut kuin Shivan isku, jokin osa elämääni on loppunut, mutta se on tuhoutuessaan luonut jotain uutta.

Eräs kaverini, jota en ollut nähnyt melkein puoleen vuoteen, kysyi mitä minulle kuuluu. Kun vastasin, hän räpytti hetken silmiään ja sanoi ettei enää ikinä kysy minulta kuulumisia. :D

Alkuvuodesta kävin Japanissa. Se sinetöi eräänlaisen henkilökohtaisen katarsiksen ja näytti suuntaa tulevalle.
Sain viimein kasattua toimivan portsariporukan Cosmic Comic Cafeen.
Sitten sain tietää että minua vastaan oli nostettu täysin päätön pahoinpitelykanne, joka toki kaatui (puoli vuotta myöhemmin, hohhoijaa), mutta se sai minut miettimään ensimmäisen kerran pitkään aikaan tosissaan ammatinvaihtoa.

Loppukeväästä tyttöystäväni pisti poikki. Jäin yksin suureen huoneistoon, kissakin lähti eksän mukaan. Oli aika hämmentävää tulla tyhjään kotiin mutta toisaalta yksinolo teki todella hyvääkin.

Kesällä löysin uuden tytön, kävin kiertämässä Eurooppaa rinkka selässä parin ystäväni kanssa ja ravasin lääkärissä selvittämässä outojen vatsakipujen lähdettä, sen kuitenkaan selviämättä. Kyseinen tutkimus on yhä kesken, ainoa helpotus tilanteessa on se että lääkäreidenkin pelkäämä paksusuolen syöpä se ei ollut (sellainen tai vastaava vei isoisän aikanaan). Pistää yhä miettimään hiukan oman lopullisen päätepysäkin sijaintia...

Syksyllä olin bestmanina häissä.
Lopetin lihan syönnin kokonaan ja pidin pitkän tipattoman (joulukuussa pidän taas).
Sain kissan takaisin kun eksä muuttaa ulkomaille.
Uusi tyttöystävä muutti luokseni, nimeä oveen odotellaan. Ja minä kun olin päättänyt elää yksikseni...

Viimeisen kuukauden aikana olen saanut tietää että lukuunottamatta The Brotherhoodia koko lähipiirissäni ne joilla ei vielä ole lasta, joko odottavat tai yrittävät sellaista.
Lopetin kaikki muut portsarihommat paitsi Cosmicin.

Tällä hetkellä odotan ensi viikkoa että pääsen taas lääkärille. Minulta on otettu kolmet verikokeet, on tehty tähystys, on paineltu jännistä paikoista, kuunneltu ja tökitty. Olen syönyt kolme vaiko neljä erilaista lääkekuuria ja paraikaa olen kolmen viikon lääkärin määräämällä gluteeni- ja laktoosivapaalla dieetillä, ja kilpirauhastani seurataan. Olen laittanut siihen rumbaan melkein 700 euroa eikä loppua näy, seuraavaksi vuorossa on ilmeisesti tietokonetomografia. Eikä vieläkään tiedetä, mistä karmeat kipuni aiheutuvat. Ilmeisesti ei kuitenkaan mistään fataalista, ellei (suora lainaus) minusta löydetä jotain harvinaista. Voi olla että päivieni viimeinen järjestysnumero tule kohta esiin. Tai sitten ei.

Joka tapauksessa, tämä vuosi on ollut yhtä pitkää loppuunpalavien asioiden ja niistä nousevien uusien asioiden yhteentörmäilyä, ja muutoksen tuulet eivät ole vieläkään rauhoittuneet.

Toisaalta on hienoa että elämässä tapahtuu koko ajan, mutta toivoisin että 2015 toisi mukanaan selkeyden terveydentilasta ja siitä, mitä tulen tekemään työkseni tulevaisuudessa. Ja ehkä oikeasti hiukan hiljaisemman vuoden draaman osalta.

Tuskinpa kuitenkaan.