Mustan kahvin blues

 "Sain tänään kolme kirjettä, joissa minua ylistettiin jumalaksi. Miksi en saa vuokraa maksetuksi?"

-Henry Rollins

Henry Rollins lienee monelle suhteellisen tuntematon nimi. Viisikymppinen jannu on kuitenkin ollut henkilökohtaisia sankareitani jo vuosia. 1980-luvulla Black Flag-punkbändissä nimensä tehnyt kaveri on sittemmin kunnostautunut laulajana, runoilijana, kirjailijana, kustantajana, toimittajana, näyttelijänä, radiopersoonana, spoken word-artistina ja aktivistina erilaisissa seksuaalisen suuntautumisen vapauden, sodanvastaisen ja kehitysavun eteenpäin viemisen järjestöissä ja operaatioissa. Rollins on myös tunnettu radikaaleista puheistaan ja otteistaan.

 Rollins alkoi kirjoittaa Mustan kahvin bluesia jo 1980-luvun lopulla, ja se julkaistiin Jenkkilässä jo yli 20 vuotta sitten. Suomeksi teos tuli vasta muutama vuosi takaperin.

Kirjan 150 sivua tuovat esiin miehen joka kykenee siihen mihin moni ei kykene ikinä, eli olemaan rehellinen itselleen. Miehen näkemykset maailmasta ovat kylmiä, tahallisen introvertteja ja inhorealistisia. Sivulla 94 naurahdin ääneen, kun mies kommentoi "Jos en ole varovainen, luisun kyynisyyteen". Naurahdin siksi että olin juuri lukenut 93 sivua aivan jäätävää kyynisyyttä. Mutta kaiken paskan keskelläkin Rollins pysyy rehellisenä itselleen. Hän vain kokee asiat omalla, nihilistisellä tavallaan.

 Rollins on aito taiteilija. Hän on ahdistunut ja ylikyyninen, eikä piittaa tippaakaan mitä ihmiset hänestä ajattelevat. Kirja alkaa "124:llä maailmalla" joissa hän kertoo enemmän tai vähemmän fiktiivisiä tarinoita, ihmiskohtaloita jotka ovat kaikki erilaisia ja kaikki samanlaisia. Hän toistaa samaa kylmää teemaa ja sitä kuinka tyhjää elämä loppujen lopuksi on. Toisto alkaa puuduttaa jossain vaiheessa ja liika negatiivinen diipadaapa alkaakin jossain vaiheessa viedä terää muuten hyvin kirjoitetulta tekstiltä. Mutta pointti tulee selväksi. Ehkä vähän turhankin osoittelevasti mutta joka tapauksessa. Jokaisella meistä on ristimme ja kukaan ei selviä elämästä ilman omaa mustaa nurkkaansa.
 Löydän Rollinsin teksteistä paljon itseäni, joskin hänen tapansa tuoda asiat esille on kovin yksipuolinen. Hän on kaltaiseni hölmö, joka kävelee koko ajan tiedostamisen reunalla aidon hulluuden ojennellessa harmaita, nahkeita sormiaan häntä kohti ja nykiessä häntä, mutta hän ei oikeasti uskalla päästää irti koska hän on yhä matkalla, etsimässä sitä perimmäistä totuutta jota jokainen turhautunut ateisti etsii, ja toivoo yhä löytävänsä sen, muttei tietenkään löydä, ja jossain hänen takaraivossaan hänen korteksiaan nakertaa se sama peikko, joka minullakin: "Entä jos ei kuitenkaan?"

"Ihmiset saavat minut tuntemaan oloni yksinäiseksi."

-Henry Rollins

 Rollins jatkaa kirjaansa päiväkirjamerkinnöillä keikkarundilta ympäri maailmaa ja tekstistä käy ilmi aidon misantroopin hetkittäin ylimielinen, sairaalloinen yksinäisyys, jota mies käyttää kuin paksua takkia syksyn myrskyissä. Hän purkaa yllä mainitun turhautumisensa taiteelliseen kyynisyyteen, yrittää oksentaa maailman päälle jotain mitä hän ei ole koskaan niellyt mutta joka kuitenkin kalvaa hänen sisuksiaan. Hän on maailmantuskan soturi, joka Don Quijotesta poiketen tietää ettei voi voittaa tuulimyllyjä. Silti hän jatkaa taistelua. Koska muutakaan ei ole.

"Ilman liikettä, painetta ja yhteenottoja elämä on pelkkä häpeäpilkku"

-Henry Rollins

Mustan kahvin bluesin vahvuus on myös samalla sen heikkous. Rollins kokee maailman sysimustana paikkana jossa ainoan lohdun ja ilon tuovat hetkelliset, yksittäiset asiat ja tapahtumat, joilla ei ole yhteyttä toisiinsa mutta jotka täytyy hankkia ja ansaita. Tottakai elämän hyvät asiat ovatkin ponnistelemisen arvoisia mutta toisaalta maailmassa on kauneutta jota mies ei suostu näkemään.
 Mustan kahvin blues on trilogian ensimmäinen osa. Ehkäpä valo tunnelin päässä löytyy niistä myöhemmistä, suomentamattomista osista. Ja ehkäpä se ei ole vain lähestyvän junan etulyhty.

"Tiedän vihan olevan hyvä asia, koska olen nähnyt, etteivät monet ihmiset tiedä, mitä sen kanssa pitäisi tehdä. He eivät ymmärrä, millainen voimanlähde se voi olla. Kun viha nostaa heissä päätään, he törmäävät täydellä vauhdilla muukalaiseen, joka heidän sisällään asuu. He eivät tunne itseään, ja se romahduttaa heidät silloin kun he tarvisisivat itseään eniten. Heillä ei ole omaa itseä, johon voisivat tukeutua. Heillä oli liian kiire näyttää hyvältä jonkun muun silmissä." -Henry Rollins