Nokkahuilu yössä

Huoh. Joskus minusta tuntuu että tällaista voi tapahtua vain minulle.

Kello on kaksi aamuyöstä enkä enää saa unta. Kirjoitanpa siis tapahtuneen tuoreeltaan tänne.
 Heräsin terävään rikkoutuvan lasin ääneen. Ponnahdin pystyyn sängyltämme, käytin noin sekunnin siihen että vilkaisin ympäristöni ja totesin ainoaksi järkeväksi aseekseni tyttöystäväni nokkahuilun, joka lojui vieressäni hänen instrumenttinurkkauksensa päällimmäisenä. Nappasin sen käteeni kuin patukan ja otettuani koulutuksen mukaisen otteen siitä, lähdin hiljaa hiipien tutkimaan räsähdyksen syytä. Vilkaisu ja nopea, äänetön siirtyminen eteiskäytävään ja sen tyhjäksi toteaminen. Äänetön siirtyminen risteykseen joka johtaa olohuoneeseen, keittiöön ja kylpyhuoneeseen. Tästä jo näin olohuoneen ja totesin ikkunan ehjäksi. Äänettömän keittiön tarkastuksen jälkeen löin valot kylppäriin ja totesin kissan nostavan unisena päätään saunan lauteilta.
 Unta. Se kirottu helähdys oli ollut unta, mutta niin terävänä se oli tullut tajuntaani että olin vakuuttunut että se oli totta.
  Teillä ei ole aavistusta kuinka typeräksi itseni tunsin... Mietin itseäni hiipimässä kalsareisillani ympäri tyhjää kämppää nokkahuilu valmiina, tyttöystävän vetäessä rauhassa sikeitä makkarissa... (o_O)~*

Nyt ei enää uni tule. Taidanpa katsoa elokuvan. Mikähän olisi hyvä tähän väliin... Ehkäpä Richard Mooren Hiljainen Huilu...