torstai 10. marraskuuta 2011

Robert Williams

Onkin vierähtänyt hetki kun olen laittanut tänne taidegalleriaa. Aika korjata asia.

Robert Williamsia ei monikaan tunnista, mutta hänen taiteeseensa on varmaankin suurin osa törmännyt ainakin ohimennen. Tunnetuin hänen teoksistaan, Appetite for Destruction, päätyi myöhemmin Guns'n'Rosesin alkuperäiseksi levynkanneksi samannimiselle levylle (itsekin tajusin tämän vasta hurjasti myöhemmin).

Williamsin tyylisuuntaa kutsutaan konseptuaaliseksi realismiksi, mitä en oikein ymmärrä. Mielestäni mies on kyllä konseptuaalinen sanan kiinteässä käsitteessä mutta muuten kyllä enemmän jonkin sortin surrealisti, sillä hänen kuvituksensa on hyvin psykedeelistä.
Williamsille ominaista ovat 50-lukuinen tyyli sekoitettuna tyypilliseen Hot Rod-peltitaiteeseen ja poptaiteeseen. Hänen tavaramerkeikseen on muodostunut sarjakuvamainen tapa lisätä kuviin "liikettä" toistamalla saman aiheen moneen kertaan yhdessä kuvassa ja karikatyyrimainen hahmo suurine mulkosilmineen ja uloslentävine kielineen kuvan taustan pohjatessa kuitenkin todentuntuiseen maisemaan.

Välineinään Williams käyttää vanhoja kunnon öljyvärejä ja kangasta, mikä tuo hänen töihinsä oman viehätyksensä tällä tietokoneiden aikakaudella.

Realisti vai surrealisti? Vaiko realistinen surrealisti? Psykedeelinen joka tapauksessa, enkä sanoisi tällaisen keskustelun olevan edes tarpeellista. Klikkaamalla ensimmäistä kuvaa saatte ne gallerian muotoon ja jos kuvaa voi suurentaa, blogi suurentaa sen automaattisesti.


















I do not own rights to these images. Just giving the artist some space, credit and advertisement. Because I really like the art.

2 kommenttia:

  1. Tää on helposti yks parhaista taidepläjäyksistä mitä oot tänne laittanu. En tosiaan oo tunnistanu varmaan yhtäkään taiteilijoista mut ihan komiaa jälkeä ollu useammallakin. :)

    -Puomininja

    VastaaPoista
  2. Hauska kuulla että olet tykännyt. :) Olen yrittänyt laittaa mahdollisimman monipuolista tarjontaa taiteen suhteen, huolimatta siitä että itse olen hurahtanut surrealismiin.

    VastaaPoista