Yö etelässä on musta kuin tyrmä Helvetissä. Istun junassa, tuijotan kaikennielevään, mustaan tyhjyyteen joka liukuu ikkunan takana ohitseni. Heijastuksessa tuijottaa tummin silmin takaisin hiukan resuinen, nuhjaantunut olento, erotan juonteet silmien alla ja osittain palaneet kasvot. Heijastus näyttää murheelliselta, väsyneeltä.
Heijastus kertoo vain puolet totuudesta.
Jotakin tapahtui istuessani tässä ja lukiessani Samurain tietä. Oivallus, löytö. Luulemani langan pätkä kädessäni jatkuukin johonkin. Tartun siihen kirjoittamalla, pelkään että muuten kadotan sen.
Tuijottaessani tyhjyyteen näen elämäni eri aikoina, kuin sanotaan ihmisen näkevän juuri ennen kuolemaa. Mutta minä en ole kuolemassa. Näen elämäni sellaisena kuin se on, ja näen sen hitaasti, en vilahduksena silmissäni. Ei, ehdottomasti en ole kuolemassa.
Luulenpa olevani syntymässä...?
Tajuan äkkiä että olen peloissani. Tällä matkalla tulee olemaan paljon hetkiä kun olen niin yksin kuin ihminen voi tällä ylikansoitetulla planeettaparalla olla. Joudun kestämään omaa seuraani, omia ajatuksiani jatkuvasti, enkä voi tuupata niitä pois lyöttäytymällä jonkun seuraan tai edes tekemällä jotain. Yhtäkkiä tajuan että se on jotakin mitä olen tehnyt, ja kauan olenkin.
Miksikö? Minua häiritsee olla minä. Olen tiennyt sen jonkin aikaa, en tiedä kauanko, mutta yhtä kauan olen väistänyt ajatusta.
Näen sen nyt selvästi. Hyväksyn viimein sen, etten pidä itsestäni juurikaan. En ole oikein koskaan pitänyt. Noin. Se on myönnetty ääneen. Minun on aika ottaa selvää miksi, ja tehdä asialle jotain.
En ymmärtänyt Hoopsin sanoja ennenkuin nyt. Minun piti kokea tämä, minuun piti ensin sattua todella kovaa, sekä menettää henkilö että tuntea itseni hylätyksi, jäädä kirjaimellisesti yksin pimeään jotta pysähtyisin miettimään mitä oikeasti olen tekemässä, mitä oikeasti olen hakemassa täältä.
Lanka on tiukasti kädessäni, se katoaa pimeyteen. Heijastus katsoo nyt jotenkin eri tavalla takaisin, en osaa selittää miten.
Painan langan tiukasti nyrkkiini, kiedon sen ranteeseeni. Otan tästä selvän. En nyt, olen aivan lopussa ja itseasiassa nyt hiukan enemmän peloissani. Mutta pian, hyvin hyvin pian.
Sammutan junan pienen lukulampun, laitan napit korvilleni. Musiikki alkaa, nojaudun taaksepäin ja suljen silmäni.
Hyvin pian.
"Yksinäisyys on vahvalle paras neuvonantaja, heikolle huonoin." -Alexandre Mercereau
Siskosta kurja kuulla, ettet pidä itsestäsi, koska sisko pitää senkin edestä. Olet ainutlaatuinen tyyppi ja paljon parempi kuin omin sanoin olet koskaan kuvaillut. Mutta niin... ei tässä ulkopuolisten mielipiteitä kaivata, teet omaa matkaasi. Mutta jos totuudenmukaisesti katsot itseesi, olen varma, että jonain päivänä vielä näet sen, mitä minä näen. Sinä olet mahtava!!! Kaikin tavoin.
VastaaPoistaOlet laittanut hienon kuvan tuohon kulmaan.
P.S. Julkaiset tämän kommentin jos siltä tuntuu, tämä oli kirjoitettu minulta sinulle. :)
t. Kirsi
komppaan kyllä täysin Hoopsia tässä asiassa.. :)
VastaaPoistajoskus sitä vaan pitää istua hetki nuotiolla jäniksen kanssa, pohtimassa syntyjä syviä..
-Inkku-
Satuin käymään pitkästä aikaa blogissasi, ja tämä oli sen luokan tilitys, jota on pakko kommentoida. Sä onnistuit neljän meillä vietetyn vuoden aikana jättämään meihin lähtemättömän positiivisen jäljen. Sellaisen, johon ei moni pysty. Meille olet ainutlaatuinen, yksi miljoonasta. Arvostamme sitä, miten teit työsi ja rakastamme sitä, miten paljon enemmän kuin työpanoksesi halusit meille antaa. Sinulla on suuri sydän, ja toivottavasti siellä on edes jonkinmoinen paikka meille - meidän sydämissä on aina erityinen paikka sinulle.
VastaaPoistaHenna
Kiitos kauniista sanoista, ihmiset, ja sähköposteista joita tämä teksti kirvoitti.
VastaaPoista(Alimman kommentin Henna on eri Henna kuin moni teistä ajattelee.)