Aikoinaan minäkin kuuluin ihmisiin jotka eivät ymmärtäneet käsitettä migreeni. Ihmettelin miksi jotkut jäivät välistä pitkällekin sairaslomalle päänsäryn takia. Se tuntui oudolta mutta itseni hyväksi voin sentään todeta että en kuitenkaan tuominnut näitä ihmisiä koska ajattelin että ihmiset kokevat kivun eri tavoin, yksilökohtaisesti, ja tiesin toki että migreenejä on hurjasti eri tasoisia. Silti ihmettelin kuinka kova voi päänsärky olla jos se tekee ihmisestä kerrassaan toimintakyvyttömän. Olenhan toki joskus joutunut ottamaan kaksikin Buranaa kun on oikein sattunut.
Enpä ihmettele enää.
Olen nyt vuoden verran seurannut kosketusetäisyydeltä kroonista migreeniä potevan ihmisen elämää.
Miten kuvata sitä, kun oma elämä on välistä täysin hyllyllä ellei halua aiheuttaa suurta kärsimystä toiselle?
Eli kämpän ikkunat on peitetty, ovet tiukasti kiinni, kaikki valot ovat pois päältä ja minä liikun varpaisillani välttäen kaikenlaista äänenpitoa, elämä niinä aikoina on lähinnä lukemista keittiön valossa tai leffan katsomista kuulokkeet päässä. Koska potilas, tyttöystäväni, makaa sängyssä, jääpussi päässä ja muuten niin lämpöisesti pakattuna kuin mahdollista, pimeässä koska kaikki valo tekee kipeää, äänettömässä koska kaikki ääni tekee kipeää, liikkumatta koska kaikki liike tekee kipeää ja aiheuttaa pahoinvointia. Mikään ei pysy sisällä, ei edes vesi, vaikka kyse ei ole vatsataudista vaan ihan "vain" migreenistä. Välillä ollaan sairaalassa tiputuksessa ihan vain siksi ettei tyttö ole pystynyt syömään tai juomaan mitään pariin päivään, ja särkylääke edes tipassa ei vaikuta.
Tunnit muuttuvat päiviksi välillä sellaisessa tilanteessa että jos tyttö on hereillä, hän itkee ihan vain kivun voimakkuutta, käy välillä vessassa oksentamassa vatsanesteitä koska eihän siellä tietenkään ole mitään mutta se kramppaa silti. Jaloillaan pysyttely ei aina suju vaan joudun tukemaan häntä välillä ennenkuin sattuu vahinkoja koska tytön näkö hämärtyy välillä ja jalat pettävät alta.
Särkylääkkeet ja kohtauslääkkeet eivät auta kuin välillä tai osittain, elämään kuuluu melkoinen pillerirumba riippuen tilanteesta. Tyttööni on työnnetty kortisoni-injektioita, botoksi-injektioita, kodeiinia, uni-, masennus-, rauhoittavia ja lamaavia lääkkeitä, on testattu uusia juttuja, yhdistelmiä... Tällä hetkellä hän on ensimmäisiä testaajia uudelle magneetti/sähkövirtastimulaattorihärpäkkeelle joka on juuri saapumassa Suomeen (ei pidä sotkea vempaimeen joka kiinnitetään leikkauksella niskaan vaan kyseessä on ihan ulkoinen laite). Pahasta migreenistä kärsivälle ihmiselle "normaali" olotila on sellainen että ei satu kuin ihan vähän, silleen että siihen ei hirveästi kiinnitä huomiota koska siihen on niin tottunut. Iiriksellä on ollut jonkinasteinen, vaihteleva päänsärky kahdeksan vuotta putkeen!
Joskus koin migreenikkojen valituksen hiukan rasittavana ja tarinat pimeässä makaamisesta lähinnä krapulaselittelyltä.
Nyt häpeän että edes ajattelin niin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti