Olin tässä taannoin ensimmäisellä metallikeikalla vuosiin, ja viimeisimmätkin bändit joita olen jaksanut käydä katsomassa ovat sekä tulleet kotikaupunkiini että olleet kovia, kansainvälisiä nimiä kuten Cannibal Corpse, Dark Tranquillity, Napalm Death, Rotting Christ tai Mayhem. Mutta esimerkiksi mitään Amorphista (sinänsä hyvä bändi) en jaksaisi enää edes mennä katsomaan koska mitä enemmän se tekee levyjä (en ole pitänyt uuden tuotannon levyistä enää lainkaan Tuonelan jälkeen) sitä vähemmän keikoilla kuulee vanhaa matskua josta pidän. Mutta tosiaan, taukoa oli tullut kyseenalaisen paljon, mikäli miellän ajatella itseäni metallistina.
Tai niin ainakin luulin.
Runsaat kymmenen vuotta sitten kun kävin läpi jokaisen pikkubändinkin metelikeikan mitä Turku ikinä suolsi, skenessä kaikki tunsivat ainakin jollain tapaa kaikki ja jengi tuli toimeen vaikka pitkin hampainkin välillä. Heh, myös lievää sisäsiittoisuutta oli havaittavissa... ;)
Keikoilla oli järjestäen aina hauskaa ja sinne mentiin oikeasti kuuntelemaan musiikkia (joka oli välillä kyllä hirveätä kuraa :)) ja näkemään "omiaan" (ok, tämä on yleistys, mutta yleistys joka pohjaa suurimman osan käytökseen).
Toki skene oli pienempikin silloin, mutta vauhdilla kasvava.
Mikä enimmäkseen puuttui touhusta olivat huumeet.
No. Menin keikalle kun sellaiselle kutsuttiin ja ajattelin vähän nuuhkia ilmaa. Hämmästykseni oli melkoinen kun huomasin että pikkubändien keikalla oli laiha kourallinen tuttuja naamoja, ja suurin osa porukasta oli minua vähintään kymmenen vuotta nuorempia. Oli aika dinosaurus fiilis, sellainen, että en vaan perkele ymmärrä kupsahtaa. Enkä kyllä aiokaan.
Paikallaolevat bändit tuntuivat osaavan asiansa ja musiikista nautinkin aikalailla. Harmitti että suoraan töistä tulleena tukkani oli niin täynnä hiuskiinnettä etten päässyt heiluttamaan omaa puupalloani juuri pateettista nyökyttelyä kummemmin.
Myös osa porukasta tuntui olevan asiaankuuluvaa ja oman työalani kautta tuntemani tyypit aivan yhtä loistojätkiä myös vapaalla kuin ennenkin, mutta huomasin selkeän eron jo pelkästään ulkoilman hajusta... se oli huomattavan makea.
Jälkeenpäin haastattelin muutamia henkilöitä ja kyselin skenen tilasta ja kyselin muutenkin vähän lajemmalti vanhoilta old school-parroilta joihin satunnaisesti yhä törmään, ja huomasin surukseni useita juttuja...
Turun metalliskene on kuppikuntaistunut, ja pahasti. Tietyt porukat hengaavat keskenään ja käyvät tiettyjen bändien keikoilla. Monet oman ikäiseni taas käyvät vain tietyillä, jos enää missään ja porukat eivät lainkaan tunne toisiaan. Mikä ei sinänsä ole ihme kun ottaa huomioon kuinka paljon porukkaa nykyään on.
Vielä surullisempaa on se, että kuppikunnat eivät näytä tulevan älyttömän hyvin keskenään toimeen vaan pientä kränää tuntui olevan suunnalla jos toisella.
Myöskin asia jonka olin jo huomannut aiemmin häiritsee skenen uskottavuutta. Brutaalimpien bändien keikoille valuu jostain kivien alta lyhyttukkaisia machoperäaukkoja, joille metalli on joku hemmetin kovajätkäjuttu. Nämä tyypit aloittavat (yleensä yliampuvan, aivottoman) moshpitin keikalla kuin keikalla, halusivat järjestäjät tai ympärillä olevat oikeat hevarit sitä tai eivät. Yäk.
Mutta mikä kaikesta tästä oikeasti nostaa karvani pystyyn ja kiukun pintaan ovat huumeet.
Mitä tapahtui YAD:lle? Missä vaiheessa narkkihörhöt ja diileripaskat ovat päässeet skeneen niin näkyvästi sisään? Toki huumeita aina on ollut kuviossa, maailma on kuonaa täynnä ja "starathan" nyt ovat aina olleet aika kokkelialttiita, mutta tavallinen hevikansa nyt kuitenkin on pysytellyt ainakin Suomessa lähinnä nestemäisten kansankiihottajien parissa ja järkevät hevarit pysyttelevät poissa niistä tyypeistä ja ne tuntuvat ainakin jossain määrin edustavan ihan omaa porukkaansa, kuppikuntaa jälleen, mutta kuonan määrä on lisääntynyt näkyvästi, ja olen vierestä myös todistanut että muuten fiksut, mutta vaikutuksille alttiit nuoret ihmiset eksyvät heidän vaikutuspiiriinsä.
En näe mitään keinoa tällaisten iljetysten poistamiseksi skenestä. Ja se aiheuttaa melkoista turhautumista. Jälleen yksi syy pitkään listaan miksi tuntuu hyvältä lähteä. Jännä nähdä miltä skene ulkomailla näyttää. Epäilen että yhtä pahalta ellei pahemmalta. Skeneni on myrkytetty.
tiistai 31. elokuuta 2010
maanantai 30. elokuuta 2010
"Kiristääkö vanne päätäsi?"
Vanha armeijakysymys. Kyllä kiristää. Vanne nimeltä Turku, kiinni ankkurissa nimeltä Suomi. Viime aikoina on tuntunut siltä että tämä kaupunki pitää minua kurkusta kiinni ja työntää naamaani maan sisään samaan aikaan kun maa itsessään haukottelee ja minä menen sisään imussa.
Tämä kirottu kaupunki on hauta.
Luultavasti osittain tähän negatiiviseen asenteeseen on syynä se että kun on KOKO ajan töissä ja nimenomaan minun alani töissä, näkee ihmisistä vain sen puolen joka on DNA:ssamme jäljellä siitä kun laskeuduimme puusta silloin joskus kun isä pampun nosti.
Olen miettinyt etten varmaan sittenkään hae oman alani hommia ainakaan heti sitten kun alan töitä etsiskellä, koska haluan välillä olla tekemisissä ihmisten kanssa vain positiivisessa mielessä.
Toinen syy kyllä on varmasti tämä perisuomalainen perisuomalaisuus, joka kukoistaa kuin päivänkakkara ojan pohjan asukissa. Olen usein ihmetellyt että kuinka niin moni asia josta itse olen kiinnostunut on täällä jumalan perseen alla homehtuvassa tuppukylässä täysin tuntematonta kamaa, miten asiat jotka ovat itsestäänselviä heti kun vaivautuu hyppäämään tanssipurkkiin ja loikkaa edes niinkin eksoottiseen paikkaan kuin Ruotsi, kansainvälisyyttä ja suurempaa yleistä tiedostuneisuutta alkaa näkyä jo heti katukuvassa.
Juttelin juuri erään Espanjassa asuvan kaveripariskuntani kanssa ja he kertoivat asioista jotka tuntuivat niin luonnollisilta ja jotenkin itsestäänselviltä asioilta, mutta joita ei Suomessa näy oikeastaan lainkaan, kuten tietynlaisista katutaiteilijoista (enkä nyt puhu mistään kahden euron jonglööreistä). Kyllä taas pisti miettimään. Miten tuntuu siltä kuin Suomi olisi suppilon pohjalla, ja kaikki se mitä maailmasta löytyy joko päätyy tänne aivan marginaalijuttuina tai sitten ei lainkaan? Enkä tod puhu pelkästään katukuvasta...
No, Muhammed lähtee kohta vuoren luo ja aikoo vielä kiivetäkin. :)
Tämä kirottu kaupunki on hauta.
Luultavasti osittain tähän negatiiviseen asenteeseen on syynä se että kun on KOKO ajan töissä ja nimenomaan minun alani töissä, näkee ihmisistä vain sen puolen joka on DNA:ssamme jäljellä siitä kun laskeuduimme puusta silloin joskus kun isä pampun nosti.
Olen miettinyt etten varmaan sittenkään hae oman alani hommia ainakaan heti sitten kun alan töitä etsiskellä, koska haluan välillä olla tekemisissä ihmisten kanssa vain positiivisessa mielessä.
Toinen syy kyllä on varmasti tämä perisuomalainen perisuomalaisuus, joka kukoistaa kuin päivänkakkara ojan pohjan asukissa. Olen usein ihmetellyt että kuinka niin moni asia josta itse olen kiinnostunut on täällä jumalan perseen alla homehtuvassa tuppukylässä täysin tuntematonta kamaa, miten asiat jotka ovat itsestäänselviä heti kun vaivautuu hyppäämään tanssipurkkiin ja loikkaa edes niinkin eksoottiseen paikkaan kuin Ruotsi, kansainvälisyyttä ja suurempaa yleistä tiedostuneisuutta alkaa näkyä jo heti katukuvassa.
Juttelin juuri erään Espanjassa asuvan kaveripariskuntani kanssa ja he kertoivat asioista jotka tuntuivat niin luonnollisilta ja jotenkin itsestäänselviltä asioilta, mutta joita ei Suomessa näy oikeastaan lainkaan, kuten tietynlaisista katutaiteilijoista (enkä nyt puhu mistään kahden euron jonglööreistä). Kyllä taas pisti miettimään. Miten tuntuu siltä kuin Suomi olisi suppilon pohjalla, ja kaikki se mitä maailmasta löytyy joko päätyy tänne aivan marginaalijuttuina tai sitten ei lainkaan? Enkä tod puhu pelkästään katukuvasta...
No, Muhammed lähtee kohta vuoren luo ja aikoo vielä kiivetäkin. :)
lauantai 28. elokuuta 2010
No, nyt sattuu tuntumaan tältä... deja-vu...
"This ain't my imagination
Lost all thoughts and concentration
Time goes on day after day
But still if feel the same fuckin' way!
Feel like shit, deja vu!
Always feeling out of place
Hiding behind a smiling face
There just ain't no pretty words
Can't you see it fuckin' hurts!"
Pyyntö anonyymeille kommentoijille
Heh, ymmärrän että monelle on korkea kynnys laittaa mitään tekstiä julkisesti internetiin, joten anonyyminä se on turvallista. Mutta tätä blogia todennäköisesti lukee lähinnä ihmiset, joita arvostan (muutamaa viimeaikoina sattunutta poikkeusta lukuunottamatta), joten kun kommentoitte, käyttäkää nimimerkkinä jotakin sellaista, mistä minä henkkoht tunnistan heti kuka siellä jutustaa. Minusta olisi kiva tietää ketkä ovat kommenttien takana, vaikka muille ette sitten haluaisikaan tuoda itseänne julki. Esim. "Minä vaan" tai "Kehno" menevät meikäläiseltäkin täysin ohi että kukas siellä nyt naputteleekaan koneella. :)
perjantai 27. elokuuta 2010
Tempus fugit
Susi juoksee, kahle kuluu... Minulla on sitten lähtöpäivä. Tai ainakin aika lähellä sitä. Lokakuun puolivälin jälkeen olen maassa enää alle viikon.
Jopas. Alle kaksi kuukautta ja pakkaan rinkkani, nousen peltilinnun selkään ja lennän tuonne jonnekin.
Alle kaksi kuukautta.
Yhtäkkiä se tuntuu käsittämättömän lyhyeltä ajalta. Olen tässä koko ajan elänyt sellaisessa "jossakin hämärässä tulevaisuudessa"-fiiliksessä, ja nyt siihen onkin enää muutama hassu viikko. Tuntuu hurjalta, huomaan katselevani Turun maisemia jotenkin hyvästejä jättävään tyyliin. Ja vaikka olen painanut kieli vyön alla, nyt se aika vasta tuntuukin loppuvan kesken...
Jännää on se että aiemmin myös pelotti jossain määrin näin suuri muutos. Nyt?
En malta odottaa.
Jopas. Alle kaksi kuukautta ja pakkaan rinkkani, nousen peltilinnun selkään ja lennän tuonne jonnekin.
Alle kaksi kuukautta.
Yhtäkkiä se tuntuu käsittämättömän lyhyeltä ajalta. Olen tässä koko ajan elänyt sellaisessa "jossakin hämärässä tulevaisuudessa"-fiiliksessä, ja nyt siihen onkin enää muutama hassu viikko. Tuntuu hurjalta, huomaan katselevani Turun maisemia jotenkin hyvästejä jättävään tyyliin. Ja vaikka olen painanut kieli vyön alla, nyt se aika vasta tuntuukin loppuvan kesken...
Jännää on se että aiemmin myös pelotti jossain määrin näin suuri muutos. Nyt?
En malta odottaa.
keskiviikko 25. elokuuta 2010
Aivojen paluu
8 tuntia unta!!! Jei! :)
En oikeasti muista milloin olisin saanut nukuttua kahdeksan tuntia. En kesä-heinä-elokuussa ainakaan! :) No, toki heräsin lyhyesti pari kertaa mutta silti. Yöllä kerran, kerran kun kämppis lähti töihin ja kerran omaan herätykseen jonka tönttäsin kylmästi kiinni ja jatkoin unia. :D
Aika karmeata sinänsä kun olin eilen ovella perusvuoron 21.00-04.00 ja sanoisin että viimeisestä parista tunnista ennen nukkumaanmenoa en oikeastaan muista mitään... :/ Yksinkertaisesti kroppa kuukahti.
Ihmeellinen olo, ajatus tuntuu kirkkaalta ja keho vahvemmalta kuin aikoihin. Heh. Hurjaa miten sitä oikeasti on eroa koko elämänlaatuun kun ei nuku tai nukkuu kunnolla.
Oli jo aikakin. Kamojen myynti on takunnut kun en ole jaksanut keskittyä, töissä (molemmissa) on tullut hölmöjä virheitä ja olen ollut ilkeä ihmisille jotka sitä eivät olisi ansainneet.
Käsittämätön ero kyllä eilisen ja tämän päivän olotilan välillä. Täytyy oikeasti edes yrittää pyhittää tästedes yksi päivä viikossa pitkään nukkumiselle, jos vain saisi unta. KAIKKI toimii paremmin.
Ongelmahan meikäläisellä on ollut se että en vaan saa pysähdyttyä, keho ei suostu pysähtymään ennenkuin käy näin. Liikaa tavaraa lautasella, liikaa asioita joita täytyy hoitaa. No, onneksi ne alkavat vähetä, ja nyt kun tiedän ja tunnen kuinka paljon sillä on merkitystä että oikeasti nukkuu teen kyllä kaikkeni että saisin rauhoitettua tahtia! Sanoo mies jota odottaa 18-tuntinen työvuoro huomenna... Huoh.
Nyt varastan kämppikseltä Berocca-tabletin ja sitten lähden metsästämään aamupalaa puoli kahdelta iltapäivällä...
I'll do anything for peace - I keep waking up
a solemn oath I make
cross my heart please let me sleep - I keep waking up
how much more do I take
My head is talking to me
I don't know what it needs
but the loudest voice
is the one I heed
Insomnia, my swollen bloodshot eyes
Insomnia, awake till morning light
Insomnia, stirring deep inside
Insomnia, somebody turn out the lights
I can't sleep - insomnia
I'm twisting and turning - I keep waking up
the madness I must tame
my candle is burning - I keep waking up
both ends again today
I can't sleep
En oikeasti muista milloin olisin saanut nukuttua kahdeksan tuntia. En kesä-heinä-elokuussa ainakaan! :) No, toki heräsin lyhyesti pari kertaa mutta silti. Yöllä kerran, kerran kun kämppis lähti töihin ja kerran omaan herätykseen jonka tönttäsin kylmästi kiinni ja jatkoin unia. :D
Aika karmeata sinänsä kun olin eilen ovella perusvuoron 21.00-04.00 ja sanoisin että viimeisestä parista tunnista ennen nukkumaanmenoa en oikeastaan muista mitään... :/ Yksinkertaisesti kroppa kuukahti.
Ihmeellinen olo, ajatus tuntuu kirkkaalta ja keho vahvemmalta kuin aikoihin. Heh. Hurjaa miten sitä oikeasti on eroa koko elämänlaatuun kun ei nuku tai nukkuu kunnolla.
Oli jo aikakin. Kamojen myynti on takunnut kun en ole jaksanut keskittyä, töissä (molemmissa) on tullut hölmöjä virheitä ja olen ollut ilkeä ihmisille jotka sitä eivät olisi ansainneet.
Käsittämätön ero kyllä eilisen ja tämän päivän olotilan välillä. Täytyy oikeasti edes yrittää pyhittää tästedes yksi päivä viikossa pitkään nukkumiselle, jos vain saisi unta. KAIKKI toimii paremmin.
Ongelmahan meikäläisellä on ollut se että en vaan saa pysähdyttyä, keho ei suostu pysähtymään ennenkuin käy näin. Liikaa tavaraa lautasella, liikaa asioita joita täytyy hoitaa. No, onneksi ne alkavat vähetä, ja nyt kun tiedän ja tunnen kuinka paljon sillä on merkitystä että oikeasti nukkuu teen kyllä kaikkeni että saisin rauhoitettua tahtia! Sanoo mies jota odottaa 18-tuntinen työvuoro huomenna... Huoh.
Nyt varastan kämppikseltä Berocca-tabletin ja sitten lähden metsästämään aamupalaa puoli kahdelta iltapäivällä...
I'll do anything for peace - I keep waking up
a solemn oath I make
cross my heart please let me sleep - I keep waking up
how much more do I take
My head is talking to me
I don't know what it needs
but the loudest voice
is the one I heed
Insomnia, my swollen bloodshot eyes
Insomnia, awake till morning light
Insomnia, stirring deep inside
Insomnia, somebody turn out the lights
I can't sleep - insomnia
I'm twisting and turning - I keep waking up
the madness I must tame
my candle is burning - I keep waking up
both ends again today
I can't sleep
maanantai 23. elokuuta 2010
Missään et ole oikeasti turvassa
Jouduin tässä käymään Käräjäoikeudessa. Menin ovesta sisään, laitoin avaimet ja niittejä ja ketjuja täynnä olevan rotsini koriin ja menin itse metallinpaljastimesta läpi. Ja metallinpaljastin huusi. Vartija ovella oli puolituttu hyvänpäivän morjenstettava, en siis tiedä edes nimeä, mutta se riitti, hän totesi että mene vaan.
Selvä, jatkoin matkaani ja kummissani mietin että mitä metallia minulla vielä mukamas oli mukana... Kävelin eteenpäin ja työnsin kädet taskuihini...
Ja huomasin olevani sisällä Käräjäoikeudessa mukanani suuri linkkuveitsi.
Onneksi olen hyvien puolella.
Selvä, jatkoin matkaani ja kummissani mietin että mitä metallia minulla vielä mukamas oli mukana... Kävelin eteenpäin ja työnsin kädet taskuihini...
Ja huomasin olevani sisällä Käräjäoikeudessa mukanani suuri linkkuveitsi.
Onneksi olen hyvien puolella.
Athanati Este
"And when the bells of fate sound
You walk in pathless ways till the dawn
Screaming for salvation so loud
Spreading your indulgence all around"
sunnuntai 22. elokuuta 2010
Vierivä kivi ei sammaloidu...
...mutta se kuluu, halkeilee ja siitä lohkeaa paloja.
Tällä hetkellä tämä jannu menee niin jumalattomasti ylikierroksilla että Duracell-pupu köhii keuhkoja ulos ja Red Bull-tikka näyttää kihtiseltä lapasorsalta meikäläisen tykittäessä verta pakkiin. Tuntuu etten kykene pysähtymään, en nuku öisin ja koko kroppa tuntuu yhdeltä 180-senttiseltä juoksevalta erektiolta.
Jossain vaiheessa unirytmi sekosi täysin ja nyt tuntuu että unen saamiseen tarvitaan jotain vahvempaa kuin mitä apteekista löytyy. Kuten takolekaa.
Öh... apua.
Pahimmillaan teen ensin 11-tuntisen vuoron keskustassa 10.00-21.00 minkä jälkeen siirryn baarin ovelle 21.00-04.00, minkä jo tiesittekin, mutta nyt siihen tulee vielä lisänä se että sen jälkeen painelen keskustan toimistolle nukkumaan koska ei ole järkeä hukata hyvää uniaikaa matkustamiseen kun seuraava vuoro keskustassa alkaakin jo taas 10.00... Uargh. Ongelman tässä tuottaa se etten vaan yksinkertaisesti NUKU. Onnistun nukkumaan ehkä tunnin kerrallaan minkä jälkeen herään hetkellisesti. Tooosi terveellistä. Saa nähdä kumpi leikkaa ensin kiinni, yläpään herne vaiko pumppu. Todennäköisesti pumppu. En ainakaan tunne mitenkään että erityisesti nupissa sirittäisi. Hihii.
No, niin säkki vastaa kuin sitä lyödään. Itsepä olen tähän tilaan itseni hankkinut. Ehkäpä ymmärrän ensi työvuorolistojen tullessa antaa hiukan vähemmän päiviä siitä toisen työnantajan käyttöön ja opettelen nukkumaan uudestaan.
Kaikkea sitä. Näemmä sitä voi tehdä asioita luontoaan vastaan voidakseen toteuttaa luontoaan.
Tällä hetkellä tämä jannu menee niin jumalattomasti ylikierroksilla että Duracell-pupu köhii keuhkoja ulos ja Red Bull-tikka näyttää kihtiseltä lapasorsalta meikäläisen tykittäessä verta pakkiin. Tuntuu etten kykene pysähtymään, en nuku öisin ja koko kroppa tuntuu yhdeltä 180-senttiseltä juoksevalta erektiolta.
Jossain vaiheessa unirytmi sekosi täysin ja nyt tuntuu että unen saamiseen tarvitaan jotain vahvempaa kuin mitä apteekista löytyy. Kuten takolekaa.
Öh... apua.
Pahimmillaan teen ensin 11-tuntisen vuoron keskustassa 10.00-21.00 minkä jälkeen siirryn baarin ovelle 21.00-04.00, minkä jo tiesittekin, mutta nyt siihen tulee vielä lisänä se että sen jälkeen painelen keskustan toimistolle nukkumaan koska ei ole järkeä hukata hyvää uniaikaa matkustamiseen kun seuraava vuoro keskustassa alkaakin jo taas 10.00... Uargh. Ongelman tässä tuottaa se etten vaan yksinkertaisesti NUKU. Onnistun nukkumaan ehkä tunnin kerrallaan minkä jälkeen herään hetkellisesti. Tooosi terveellistä. Saa nähdä kumpi leikkaa ensin kiinni, yläpään herne vaiko pumppu. Todennäköisesti pumppu. En ainakaan tunne mitenkään että erityisesti nupissa sirittäisi. Hihii.
No, niin säkki vastaa kuin sitä lyödään. Itsepä olen tähän tilaan itseni hankkinut. Ehkäpä ymmärrän ensi työvuorolistojen tullessa antaa hiukan vähemmän päiviä siitä toisen työnantajan käyttöön ja opettelen nukkumaan uudestaan.
Kaikkea sitä. Näemmä sitä voi tehdä asioita luontoaan vastaan voidakseen toteuttaa luontoaan.
torstai 19. elokuuta 2010
Karvaista yhteiseloa
Tulimme siihen tulokseen että jos minulta ja kämppikseltäni kysytään että olemmeko kämppiksiä vaiko homopari, vastaamme että "jaamme yhteisen juuston."
Kaksi rujoa, karvaista sinkkujätkää pitkulaisen muotoisessa kämpässä, toisen työajat nuoleskelevat mielisairauden korvakäytäviä ja toinen tulee ja menee täysin sattuman varaisesti, hommasta puuttuu enää marsu jota kumpikin ruokkii kunnes se räjähtää. Tämä on oikeastaan aika vapauttavaa.
Kaksi rujoa, karvaista sinkkujätkää pitkulaisen muotoisessa kämpässä, toisen työajat nuoleskelevat mielisairauden korvakäytäviä ja toinen tulee ja menee täysin sattuman varaisesti, hommasta puuttuu enää marsu jota kumpikin ruokkii kunnes se räjähtää. Tämä on oikeastaan aika vapauttavaa.
keskiviikko 18. elokuuta 2010
tiistai 17. elokuuta 2010
Tillin tallin...
Haa, ääkkösten paluu, kämppis muokkasi konetta kun itse en tumpelo osaa...
Aloitin hiljattain kakkostyöt parin baarin ja yökerhon portsarina, jos vaikka saisi sitä matkakassaa kasaan edes hiukan tiiviimpään tahtiin. Mutta ei ole herkkua. Vähäinen vapaa-aikani muuttui lähes olemattomaksi ja voin oikeastaan tässä siunata ja laittaa kuoppaan sosiaalisen elämäni.
"Tässä lepää -T-:n sosiaalinen elämä 197*-2010. Se kuollut ei oo mi iäti voi maata, aikojen myötä voi kuolokin laata."
Noin. H.P. Lovecraft-sitaatti tuossa lopussa elättelee toivoa että se herää jälleen henkiin (toivottavasti ei kuitenkaan aivojasyövänä zombiena) kunhan vihdoin maastalähdön hetki lähestyy. Mutta oikeasti, pahimmillaan teen ensin päivätyötäni 10.00-21.00 ja siitä singahdan sitten keskustan läpi aloittaakseni iltatyön 21.00-04.00, eli 18-tuntisia työpäiviä tiedossa, YÄCK!
Nyt jo univelat ovat sitä luokkaa että niillä tunneilla Porin Prikaati nukkuisi hyvin viikon. Noh, Kuolemahan kuittaa univelat, katsotaan pistääkö se ne ulosottoon ennen aikojaan...
Tuli muuten hiukan epätodellinen fiilis, kun olin ollut vasta YHDEN illan ovihommissa, kun kaksi päivää myöhemmin kävellessäni kadulla kuulin penkiltä boheemin näköisestä porukasta kommentin "toi on Dynamon poke"... 0_¤
Krooh.
Aloitin hiljattain kakkostyöt parin baarin ja yökerhon portsarina, jos vaikka saisi sitä matkakassaa kasaan edes hiukan tiiviimpään tahtiin. Mutta ei ole herkkua. Vähäinen vapaa-aikani muuttui lähes olemattomaksi ja voin oikeastaan tässä siunata ja laittaa kuoppaan sosiaalisen elämäni.
"Tässä lepää -T-:n sosiaalinen elämä 197*-2010. Se kuollut ei oo mi iäti voi maata, aikojen myötä voi kuolokin laata."
Noin. H.P. Lovecraft-sitaatti tuossa lopussa elättelee toivoa että se herää jälleen henkiin (toivottavasti ei kuitenkaan aivojasyövänä zombiena) kunhan vihdoin maastalähdön hetki lähestyy. Mutta oikeasti, pahimmillaan teen ensin päivätyötäni 10.00-21.00 ja siitä singahdan sitten keskustan läpi aloittaakseni iltatyön 21.00-04.00, eli 18-tuntisia työpäiviä tiedossa, YÄCK!
Nyt jo univelat ovat sitä luokkaa että niillä tunneilla Porin Prikaati nukkuisi hyvin viikon. Noh, Kuolemahan kuittaa univelat, katsotaan pistääkö se ne ulosottoon ennen aikojaan...
Tuli muuten hiukan epätodellinen fiilis, kun olin ollut vasta YHDEN illan ovihommissa, kun kaksi päivää myöhemmin kävellessäni kadulla kuulin penkiltä boheemin näköisestä porukasta kommentin "toi on Dynamon poke"... 0_¤
Krooh.
perjantai 13. elokuuta 2010
Saattue hajoaa
Otsikko on Sormusten Herrasta, sen kappaleen nimi jossa Boromir tapetaan , minka jalkeen porukka hajoaa omille tahoilleen. Juuri nain on kaymassa Rusakoille. Yksi jo lahti opiskelemaan ja etsii aktiivisesti toista tyota. Toisella on tappi taynna ja ilmoitti lahtevansa syksyn aikana, kolmas haluaa vahitellen koulutustaan vastaavaa tyota, samoin neljas... Ja sitten olen mina.
Asiaa tuntemattomille, Rusakot ovat minun tyoporukkani, tiivis kuin timantti ja olemme muutenkin kuin Seitseman Veljesta. Henki on ollut mahtava ja olemme viihtyneet porukassa huomattavissa maarin myos tyon ulkopuolella, eika ihme nain mahtavien tyyppien kanssa.
Mutta aika aikaansa kutakin sanoi passi kun paata leikattiin. Omalla tavallaan pahin mahdollinen tapahtuu minun silmissani, olen aina vihannut esim. jos olen pitanyt jostakin TV-sarjasta tai sarjakuvasta ja se on paatetty siten etta siina oleva porukka hajoaa, tuhoten hienon jatkuvuuden, eraanlaisen "kuolemattomuuden", tunnun. Kuten Star Trek: TNG (leffat tuhosivat lopun), Firefly (sama juttu), Oz, MacGyver, Cowboy Bebop, Teen Titans, G.I. Joe (alkup.) ja niin edelleen.
Itsehan mina tassa olen lahdossa, eli mita mina tassa haikailen? Ihmettelen sita itsekin. Ehkapa se on ihan vain sita etta porukkamme on aika ainutlaatuinen, jatkat ovat kaikki tosi erilaisia, vahvoja persoonia, hyvin monimuotoisista oloista ja taustoista, mutta tassa porukassa olet taysin Yksi Meista, sama se minkalainen olet, ja tiedat etta jannuun selkasi takana voit luottaa.
Mutta juuh. Omnia mutantur, nihil interit. Kaikki muuttuu, mikaan ei silti ole todella hukassa. Siita tekstin otsikko. Saattue tapasi uudestaan kirjan loppupuolella ja homma toimi. Mikaan ei tietenkaan ole ikuista ja joka jannulla on varmasti suunnitelmia (ja kykya!) tehda vaikka mita... Mutta toivon etta tama porukka onnistuisi pysymaan kasassa tulevaisuudessa edes jollain keinolla, jossain muodossa viela vuosien takanakin. Aion itse yrittaa pitaa edes jonkinlaisen kontaktin, ja katsotaan mita keksitaan. Ollaan me sen verran aijia.
Sentaan viela muutama kuukausi aikaa tyoskennella kaupungin kovimpien jatkien kanssa! Jeah! Taytta kiesia ja ranteet auki A******ssa! :)
Asiaa tuntemattomille, Rusakot ovat minun tyoporukkani, tiivis kuin timantti ja olemme muutenkin kuin Seitseman Veljesta. Henki on ollut mahtava ja olemme viihtyneet porukassa huomattavissa maarin myos tyon ulkopuolella, eika ihme nain mahtavien tyyppien kanssa.
Mutta aika aikaansa kutakin sanoi passi kun paata leikattiin. Omalla tavallaan pahin mahdollinen tapahtuu minun silmissani, olen aina vihannut esim. jos olen pitanyt jostakin TV-sarjasta tai sarjakuvasta ja se on paatetty siten etta siina oleva porukka hajoaa, tuhoten hienon jatkuvuuden, eraanlaisen "kuolemattomuuden", tunnun. Kuten Star Trek: TNG (leffat tuhosivat lopun), Firefly (sama juttu), Oz, MacGyver, Cowboy Bebop, Teen Titans, G.I. Joe (alkup.) ja niin edelleen.
Itsehan mina tassa olen lahdossa, eli mita mina tassa haikailen? Ihmettelen sita itsekin. Ehkapa se on ihan vain sita etta porukkamme on aika ainutlaatuinen, jatkat ovat kaikki tosi erilaisia, vahvoja persoonia, hyvin monimuotoisista oloista ja taustoista, mutta tassa porukassa olet taysin Yksi Meista, sama se minkalainen olet, ja tiedat etta jannuun selkasi takana voit luottaa.
Mutta juuh. Omnia mutantur, nihil interit. Kaikki muuttuu, mikaan ei silti ole todella hukassa. Siita tekstin otsikko. Saattue tapasi uudestaan kirjan loppupuolella ja homma toimi. Mikaan ei tietenkaan ole ikuista ja joka jannulla on varmasti suunnitelmia (ja kykya!) tehda vaikka mita... Mutta toivon etta tama porukka onnistuisi pysymaan kasassa tulevaisuudessa edes jollain keinolla, jossain muodossa viela vuosien takanakin. Aion itse yrittaa pitaa edes jonkinlaisen kontaktin, ja katsotaan mita keksitaan. Ollaan me sen verran aijia.
Sentaan viela muutama kuukausi aikaa tyoskennella kaupungin kovimpien jatkien kanssa! Jeah! Taytta kiesia ja ranteet auki A******ssa! :)
keskiviikko 11. elokuuta 2010
Matalalentoa korkealla paineella, irtonaisuutta ilman kiintopisteita
Blogi on ollut nyt liian kauan hiljaa, paivitysten peraan on kyselty jo muutamastakin suunnasta... Olen hoitanut asioita ja tehnyt ylimaaraista tyota ihan Rusakkona (pun intended). Mutta nyt homma pyrkii jatkumaan samaan malliin kuin ennenkin.
Nyt juuri minulla on aika hurjan irtonainen olo. Kuin todella, todella en olisi kiinni missaan enka kenessakaan, vaan liu'un lapi elamani kuin oljylaikka rasvatulla kaakelilla. Olen muki ilman kahvaa, satulaton hevonen. Tatako siis haluan? Ehka. En. Mutta elama koostuu vaiheista ja tama vaihe on kaytava lapi vaikka se tekee itse asiassa aika kipeaa. Seuraava vaihe on toivon mukaan siipien levitys ja hyppy kalliolta. "Ylle laidattoman meren, alle aurinkoisen taivaan, ma lennan pakoon..."
Muutin siis jokunen hetki sitten pois entisen puolisoni luota ja minulla on uusi osoite. Uusi kamppa. Uusi naapurusto. Uusi tietokone. Jopa uusi tyo. Paitsi etta mikaan niista ei ole minun tai minua. Tosi outo fiilis asua vieraana omassa kodissaan ja kun kayn hoitamassa asioita ja myymassa tavaroitani vanhassa kodissani, olen jalleen vieraana paikassa joka oli koti ja nayttaa yha kodilta.
Laskin etta menee ainakin kaksi, huonolla tuurilla kolme kuukautta ennen kuin minulla on niin paljon matkakassaa etta voin lahtea, niinpa paatin tehda jotain mika on hammentanyt ihmisia koska se on juuri painvastaista mita olen sanonut: otin lisatoita jarkkarina parissa paikallisessa klubissa (EN Klubissa, heh). Ei yhtaan houkuttele ajatus, ei yhtaan minua, mutta se on loppuviimeksi helppoa rahaa... Ja rahaahan mina tarvitsen, big time. Eli kaipa sita ihminen kykenee toimimaan omaa itseaan vastaan jonkin aikaa jos paamaara on sen arvoinen. En sentaan riko mitaan karmaa tai mitaan, heh.
Tammoista tanne. Pohdiskelevampaa juttua tulossa taas lahiaikoina... Sorry pisteiden puuttuminen, kamppiksen koneelta puuttuvat pohjoismaiset kirjaimet.
Nyt juuri minulla on aika hurjan irtonainen olo. Kuin todella, todella en olisi kiinni missaan enka kenessakaan, vaan liu'un lapi elamani kuin oljylaikka rasvatulla kaakelilla. Olen muki ilman kahvaa, satulaton hevonen. Tatako siis haluan? Ehka. En. Mutta elama koostuu vaiheista ja tama vaihe on kaytava lapi vaikka se tekee itse asiassa aika kipeaa. Seuraava vaihe on toivon mukaan siipien levitys ja hyppy kalliolta. "Ylle laidattoman meren, alle aurinkoisen taivaan, ma lennan pakoon..."
Muutin siis jokunen hetki sitten pois entisen puolisoni luota ja minulla on uusi osoite. Uusi kamppa. Uusi naapurusto. Uusi tietokone. Jopa uusi tyo. Paitsi etta mikaan niista ei ole minun tai minua. Tosi outo fiilis asua vieraana omassa kodissaan ja kun kayn hoitamassa asioita ja myymassa tavaroitani vanhassa kodissani, olen jalleen vieraana paikassa joka oli koti ja nayttaa yha kodilta.
Laskin etta menee ainakin kaksi, huonolla tuurilla kolme kuukautta ennen kuin minulla on niin paljon matkakassaa etta voin lahtea, niinpa paatin tehda jotain mika on hammentanyt ihmisia koska se on juuri painvastaista mita olen sanonut: otin lisatoita jarkkarina parissa paikallisessa klubissa (EN Klubissa, heh). Ei yhtaan houkuttele ajatus, ei yhtaan minua, mutta se on loppuviimeksi helppoa rahaa... Ja rahaahan mina tarvitsen, big time. Eli kaipa sita ihminen kykenee toimimaan omaa itseaan vastaan jonkin aikaa jos paamaara on sen arvoinen. En sentaan riko mitaan karmaa tai mitaan, heh.
Tammoista tanne. Pohdiskelevampaa juttua tulossa taas lahiaikoina... Sorry pisteiden puuttuminen, kamppiksen koneelta puuttuvat pohjoismaiset kirjaimet.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)