Kotona maailmankaikkeudessa

Viimeisinä päivinä ennen kotiinpaluuta huomasin pohdiskelevani tuota termiä varsin intensiivisesti. Koti.

Olen tullut siihen tulokseen että koti on käsitteenä minulle täysin abstrakti.
Aloin alunperin miettiä sitä kun aloin puhua ihmisille palaamisesta kotiin ja pohdin, mihin oikeastaan sitten palaan. En palaa niihin rakennuksiin joissa olen asunut ennen, enkä koe yhtäkään huonetta missään päin maailmaa kotina. Kun katson ulos vanhan huoneeni ikkunasta maisemaa jota olen katsonut lähes kymmenen vuotta joskus aikanaan asuessani vielä vanhempieni luona, tunnen toki nostalgian kädet hartioillani, mutta en koe tarvetta palata sinne enkä erityisesti kaipaa sitä aikaa. Ja eikö koti ole se yksi paikka jonne nimenomaan palataan? Mitä ikävöidään kun on koti-ikävä?

Mihin minä palasin? No, Suomeen tietysti jos puhutaan konkreettisesti. Turkuun. Mutta ei minulla ollut ikävä Suomea mitenkään erityisesti, ehkä Turkua jossain määrin mutta ei niin paljon että kokisin sen kotiinpaluuksi. En palannut paikkaan.

Talo jossa nyt asun ei merkitse minulle mitään, huoneet joihin olen sijoittanut vähäistä omaisuuttani eivät ole minulle muuta kuin suoja luonnonvoimilta ja paikka jossa hiukan levätä ja olla rauhassa. Henkisesti kun haluan olla rauhassa hakeudun yön selkään, kävelylle Uittamon metsän ympäröimille bunkkereille tai rantakallioille.

Reissatessani tunsin oloni mahtavaksi, tunsin todella eläväni ja täysillä. Ympäristö oli täynnä toinen toistaan kiehtovampia, tuntemattomia, erilaisia henkisiä stimulantteja joiden parissa tunnit tuntuivat minuuteilta. Joku teistä saattaa muistaakin että totesin että se tuntui niin oikealta, että minusta tuntui että olen syntynyt tekemään sitä. Ja niin minusta tuntuu yhä, ja aion kiertää maailmaa ristiin rastiin vielä monen monta kertaa, vaikken ehkä sellaisella intesiolla kuin viimeiset puoli vuotta. Voisin sanoa että olin kotonani tien päällä.

Mutta palataanpa vielä siihen, että mihin minä palasin, kun kerran palasin kotiin. Mihin siis palasin? Mikä on koti?
Palasin kaappaamaan tyttöystäväni syliin, istumaan iltaa tai pelaamaan Nintendoa tai saunomaan tai pitämään hauskaa Rusakoiden kanssa, nauttimaan pitkistä filosofisista keskusteluista pikkutunneilla parhaiden ystävieni kanssa, katsomaan talvista tähtitaivasta jonka kuviot tunnistan, syömään ruisleipää meetwurstilla ja juomaan kahvia, moshaamaan pikkubändien keikoille S-Osikselle, korkkaamaan Karhupulloja ja niin edespäin.
Kotini ei siis ole mitenkään tila-, historia- tai materiarajoitteinen. Olen kotonani missä tahansa missä minun on hyvä olla.

Koti on mielentila.