Luxorin muurit rikkoivat hopeahiekkaa
kun tähdet olivat kultaisia spitaalisia yössä.
Ja graniittihirviöt kalpeassa valossa
horjuvat kuin juopuneet titaanit maan halki
jättiaskelin, kauheina ja valtavina.
Ne ympäröivät minut hoikan kuun loistaessa kirkkaana
ja tuojottaessani niiden epäihmisen korkeuteen
huusin ja kiemurtelin ja hakkasin niitä nyrkeilläni.
Sitten aamu levitti maailmaan purppuraisen hohteensa,
ja tunsin aivojeni muuttuvan opaaliksi
joka unen rautasaranoilla
hajosi kimalteleviksi sirpaleiksi jotka jäätyvät ja palavat.
Jumala salli minun maata hopeana tasangolla
ennen kuin Luxorin seinät kohosivat uudelleen.
-Robert E. Howard n. 1930
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti