Tämän päivän Turun Sanomissa oli sivulla 5 muistokirjoitus Keijo "Kepa" Hagertista, oikein kuvan kera. Nättiin sävyyn puhuttiin lähes mysteeriksi kuvatusta miehestä ja hautajaisiinkin oli kuulemma osallistunut viisikymmentä lähiomaista ja ystävää.
Mitä äijään itseensä tulee, täytyy ihmetellä. Kyseessä nyt kuitenkin oli paatunut linnakundi, tappajan maineessa ollut suoraan sanottuna pultsari. Kaikki nesteet joissa oli alkoholia -denaturoitua tai ei- kelpasi Mustalle Pekalle, kuten vanhan polven vaksit hänet muistavat. Nyrkkitappelut hänen kanssaan olivat arkipäivää ja milloin mistäkin häntä sai nakella poliisin kyytiin, koska myös kaikki mikä irti lähti, kelpasi hänelle.
Totta on, että viimeiset pari vuottaan Kepasta oli tullut kokolailla harmiton, mutta se johtui kyllä enemmän siitä että hän oli uittanut aivonsa ja elimistönsä siihen kuntoon että hänestä oli yksinkertaisesti puhti pois. Mutta se että hän hidastui iän myötä ei mitenkään tehnyt vuosikausien rötöstelyä näkymättömäksi historialle.
Ulkopuolinen näki hänet varmasti sympaattisena hahmona. Iso parta ja iso vatsa, istumassa keskustassa aina vaan. Mutta että muistokirjoitus maakunnan lippulaivalehdessä... Tuskinpa ne vartijat, portsarit ja poliisit joille hän on aiheuttanut vuosien mittaan käsittämättömän määrän mielipahaa saavat yhtä komeata obituaaria.
Kyllä minä ainakin mietin kuka ne ortodoksikirkon pensasaidat nyt kastelee.
VastaaPoista