Wou, neljä päivää kyllä todella lensi kuin Teräsmies vessahädässä... Olipahan mahtava reissu!
Minulla on viime aikoina ollut henkoht elämässä aikamoista myllerrystä, osa näistä asioista on vielä kuin avoimia haavoja, kuten se että menetin itselleni erittäin tärkeän ihmisen elämästäni, ja tarvitsin tätä reissua enemmänkin jonkinlaiseksi laastariksi sielulle kuin mitään muuta. Olen odottanut tätä jo kauan, ja täytyy sanoa että hyvää kannattaa kyllä odottaa! :)
Ensimmäinen mielenkiintoinen asia tällä reissulla... Olin aikuisikäni ensimmäistä kertaa lentokoneessa. Neljästi. Ja kun isoissa koneissa nousut ja laskut tuskin huomaa, niin meikäläinen onnistui järjestämään itsensä kolmella ensimmäisellä lennolla noin bussin kokoisiin pikku pörriäisiin, joista kahdessa kolmesta oli propelit!
Ensimmäinen lento... "Welcome aboard, ladies and gentlemen... yada yada blah blah... there's bad weather all the way to Copenhagen so please prepare for a bit bumpy ride..." Jooh... Nousuunlähtö tuntui aikalailla huvipuistovempainmeiningiltä, touhuun olisi kannattanut myydä lippuja. Ai niin. Niinhän siihen myytiinkin. Laskeutuminen taas... en ole ihan varma laskeuduimmeko vai putosimmeko, kunnes pari metriä ennen maata lentäjä kiskaisi jonkin sortin Acmen Väiski Vemmelsääri-käsijarrusta. Fiuuuuuuuuu-njiek-pam-rlonrlonrlonrlon ja "Thank you and we hope you fly again with us. Have a nice weekend." Tugudum tugudum tugudum mikäs mun kurkussa... ai se on sydän...
Toinen lento... kävelen ulos kentälle ja tajuan tuijottavani suuriin propelleihin. Nousen koneeseen joka näyttää sisältäpäin Kauppatorin maksuvessalta. Päätin siltä seisomalta että jos näen pätkänkin jeesusteippiä jossain, kävelen...
No, ei ollut teippiä joten nousuun. Pööööötpötpötpötpötpöt... Kone hypähtää ilmaan mutta tuleekin toisiin ajatuksiin ja tupsahtaa takaisin kentälle. Melkein kuulen pilotin kiroilun. Lisää kaasua, kone tutisee, vavahtelee, nousee ilmaan, syöksyy alas, heilahtaa rajusti, nousee hiukan, syöksyy alas, nousee, syöksyy alas,, nousee, syöksyy, nousee, syöksyy, älä tule paha kakku tule hyvä kakku, nousee, tutisee, hypähtelee, KOLISEE, nousee, nousee, syöksyy alaaaaaaassss!, nousee, lempo soikoon mistä tuo kolina johtuu?? ja lopulta loikkaa kuin hyllylle, minkä jälkeen meno on suht tasaista. Voi jeesus perkele, en halua laskeutua en halua laskeutua...
...jjja lasku. Oletteko muksuina ikinä laskeneet pitkää mäkeä jossa on monta hyppyriä? Fiuu-swish-thump-fiuu-swish-thump...? Jep... Rukoilin vain jotain Juutinmaan suojeluspyhimystä että ensimmäinen maakontakti olisi fiuu eikä thump... No, se oli swish....... ja sitten thump, thumpeti thump.
Lennot takaisin olivat helpommat, varsinkin viimeinen lento Kööpenhaminasta Tukholmaan, koska kone oli niin iso että nousu ja lasku todellakin olivat enemmänkin kuin ylä- ja alamäkiä... Heh.
Aalborg on aivan uskomattoman upea kaupunki! Jos olette olleet Tukholman Gamla Stanissa, Vanhassa Kaupungissa, niin koko Aalborg tuntuu olevan pelkkää Vanhaa Kaupunkia... Kaikki paikat, mutkat, fasadit, katukiveys olivat koristeltuja, kaiverrettu täyteen kaikenlaisia kuvioita. Enpä ole ennen juonut olutta baarissa joka on 400 vuotta vanhassa kivitalossa. SiisTIÄ! Seikkailua ympäri kaupunkia pitkälle aamuyöhön, vanhoja ystäviä ja paljon erilaisia oluita.
Oli mahtavaa nähdä vanhoja ystäviä joita ei ollut nähnyt vuosiin ja tavata uusia, harmitti todella että aikaa ei ollut enempää. En muista milloin minulla olisi ollut näin hauskaa! Oli todella haikeata kun kaveri puristi kättä ja sanoi "Ok, -T-, it was really great to get to know you, you crazy rocker!" kun samalla tiesi ettei todennäköisesti näe henkilöä vuosiin, jos enää koskaan... :/
Aalborgista lento takaisin Kööpenhaminaan ja siitä Tukholmaan, josta junalla Uppsalaan. Toinen mielettömän kaunis vanha kaupunki. Uskomaton paikka, myös paljon vanhoja rakennuksia kuten Aalborgissa, mutta mikä tekee Uppsalasta aivan ylivoimaisen on se että koko kaupunki tuntuu yhdeltä valtavalta puistolta! Harvoinpa voi kokonaisesta kaupungista todeta sen olevan"viihtyisä". Paljon vanhoja muureja ja puita joissa kiipeillä, vanhoja riimukiviä ja kauniita siltoja, ja mikä parasta, suurin osa ihmisistä kulki joko jalan tai polkupyörällä. Kaupunki oli kuin tehty minulle.
Yöpyminen ystäväni luona Knivstassa, pikkukaupunki Uppsalan kupeessa, ja seuraavana päivänä Siljalla kotiin.
Mitä lähemmäs Suomi tuli, sitä korkeampi oli potutus... En halua olla tässä maassa. Mietin jo nyt miten päästä pois täältä seuraavaksi, edes hetkeksi. Kuten arvasin, tuollainen pieni irtiotto ei auttanut yhtään eskapistisuuteen, enemmänkin vain nälkä kasvoi syödessä ja tuollainen teki vain kiukkuiseksi. Heh.
Mutta oikeasti, kun ei tunge Tukholmaan tai Kööpenhaminaan, vaan näkee hiukan vaivaa ja lähtee hiukan sivuraiteelle ihan vain tutuissa Pohjoismaissamme, sitä törmää hämmentävänkin monipuoliseen kulttuurilliseen ja historialliseen tarjontaan.
Kuvia tuli otettua ehkä satakunta, mutta laitan tähän vain muutaman...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti