Tiekartta eksyksiin: Heavy Metal: Heräämisiä

"Wimps and posers, leave the hall..."

Etukäteen pahoittelut kuvien surkeasta laadusta, kännykkäkamera ei tykkää pimeästä (vaikka omistajansa tykkääkin) ja kunnon metallikeikat tapahtuvat aina mustien peikkojen luolissa, eikä tämä ollut poikkeus... Ja minä vielä kehtasin laittaa aika läjän näitä kuvia! ;)
Pääsin viimein näkemään australialaista metalliskeneä omimmillaan kun Ant, Paul, Marcus ja Tracy veivät minut keikalle keskustan hevibaariin.
Raskaat kitarariffit murisivat kuin Kerberos Manalan portilla ja tuplabasarit raivosivat rajuilman tavoin saaden lattian tärisemään... en muista milloin olisin moshannut niin antaumuksella. Ja aussihevarithan eivät käytä korvatulppia keikoilla.
Old school, julma old school.
- - -
My apologies in advance for the crappy quality of the pictures, my cellphone camera doesn't like darkness (even though the owner does) and all the decent metal gigs happen in the caves of the black trolls, this one not being an exception... And I even dared to put up quite a heap of these pics! ;)
I finally got a chance to see the Australian metal scene at it's peak when Ant, Paul, Marcus and Tracy took me to a gig in a heavy metal bar in city center.
Heavy guitar riffs growled like Cerberus at the gates of the Underworld and the doublekick raged like a storm making the floor to shake... I don't remember when was the last time I've moshed with such passion. And Australian headbangers don't use earplugs at gigs.
Old school, cruel old school.

Ustu ja Lisa: Tanskalaisvahvistuksia!

Ustu and Lisa: Danish re-enforcements!

Hiukan yleistäen aussihevarit tuntuvat ottavan hommansa pykälän verran intohimoisemmin kuin me pohjoisessa. Ehkä myös hiukan enemmän tosissaan, en ole varma. Täällä ei juurikaan näe käsitettä lyhyttukkainen hevari, pukeutuminen on näyttävää ja varsin 80-lukuista ja undergroundkulttuuri on todella voimakas, pienempien bändien keikkoja tunnutaan järjestettävän hurjan tiuhaan tahtiin. Myös "lippalakkijengit" loistavat poissaolollaan, mistä en voi kuin iloita. Nautin metallini paljon mieluummin ilman aggressiivisia taviksia uhoamassa nurkissa...
- - -
Generalizing a little bit, aussie headbangers seem to do their thing a bit more passionately than us in the north. Maybe they also take it a bit more seriously, I'm not sure. One doesn't see much of the short-haired headbangers type here, clothing is theatrical and quite like the 80's and the underground culture is very much alive, it seems that the gigs for smaller bands are arranged all the time. Also I find it exhilarating to see the lack of macho mundanes. I prefer to enjoy my metal a lot more without them...

Tracey :)

Voi kyllä. Kaapuja. \m/

Oh yes. Robes. \m/

Katsellessani bändejä livenä täällä huomasin että minussa on vauhdilla heräämässä jokin, joka nosti päätään jo viime hetkinäni Suomessa, eli kyse ei ole jostakin mitä Australia erikseen aiheuttaisi, vaan metallimusiikki itse. Jokin sellainen, mille ei ole nimeä ja mitä on mahdoton yrittää kuvata. Vanha, todella vanha tuntemus, joka liittyy voimakkaasti raskaaseen musiikkiin. Se jokin, joka sai minut silloin aikanaan kääntymään paholaisen musiikin mesenaatiksi ja kokemaan sen, mitä tavallinen ihminen ei tule koskaan aidosta metallista saamaan irti. En ole tuntenut sitä vuosiin. Metalli on aina ollut minulle se ainoa oikea musiikin laji, vaikka montaa muutakin arvostankin. Mutta viime vuosina, varsinkin sen pehmohevibändien suosion takia kokeman "inflaation" takia, olen lähinnä viihtynyt sen parissa, en sen kummempaa. En ole kokenut voimaa musiikin takana, en ole saanut yhteyttä siihen alkukantaiseen vimmaan jonka lähde se on. Mutta nyt, vuosia myöhemmin, pimeä hehku sisälläni palaa vanhaa kunnon helvetintulta, ja metalli sytyttää sieluni liekkeihin jälleen. Tätä on olla hevari. Tältä sen kuuluu tuntua.
- - -
As I watched the bands play I discovered that inside me there is something awakening fast, something that lifted its head already in my last moments in Finland, so it is not something that Australia would be causing, but the metal music itself. Something that has no name and is impossible to explain. Old, very old feeling that has everything to do with heavy music. That something, that originally made me to support and indulge myself in the devil's music and to experience that which mundane people will never grasp or feel when listening to true metal. I hadn't felt that in years. Metal has always been that one and only brand of music for me, even though I appreciate and respect many others also. But in recent years, especially because of the "inflation" it has suffered because of the success of many soft metal bands, I've just found it entertaining, not much more. I haven't felt the power behind the music, I haven't been able to get in contact with that primitive fury thats source it is. But now, years later, the dark glow inside me burns that good old hellfire, and metal sets my soul in flames again. This is what it means to be a headbanger. This is how it should feel.