Täällä pallon toisella puolella seikkaillessani huomaan kuinka paljon sitä nykyihminen käyttää ja suorastaan tarvitsee teknisiä hilavitkuttimia päivittäin. Karmeata, mutta huomaan olevani itsekin jokseenkin riippuvainen niistä. Esim. kun mp3-soittimeni väsähti lopullisesti tuossa hiukan ennen reissuun lähtöäni tappaen mennessään yli 170 levyllistä musiikkia joiden tehtävä oli pitää kiinni mieleni rippeistä tällä matkalla, olin hetken jokseenkin aivan riivatussa tilassa, läheisen laitteen kuoleman aiheuttaman shokin aiheuttamassa hornanhenkisessä mielikuoliossa. En sentään pyörittänyt päätä 360 astetta mutta teki kyllä mieli oksentaa verta ja kiljua saatanallisia säkeitä... En usko että tutun naapurin kuolema olisi tuonut minulle niin voimakkaita liikutuksen tunteita kuin laskiessani soittimeni roskiksen lepoon nyyhkyttäessäni hieman tyttömäisesti. Sittemmin ostin muistikortin kännykkääni (laiha lohtu) ja olen sortunut niljakkaaseen piratismiin saadakseni jotain nekkua aivoilleni pitkille matkoille, eli laitevian vuoksi sorruin rikoksen poluille ja sieluni on iäksi tahrattu ja musta.
Musiikin lisäksi kännykkä on ollut muutenkin tärkeä väline täällä, olen tarkastanut sähköpostit aamuisin sillä, lähetellyt tekstiviestejä, ottanut valokuvia, herättänyt itseni, se toimii kalenterinani ja sihteerinäni muistuttamassa tärkeistä asioista.
Tai siis tähän asti.
Onnistuin pudottamaan tuon kyberneettisen matkakumppanini ja siten vammauttamaan sen. Enää ei kulje tekstiviestit, puhelut eivät aina löydä perille kumpaankaan suuntaan ja sähköposteja ei enää haeta. Olen varsin hukassa. Valokuvia se sentään ottaa , kalenteri toimii ja pystyn kuuntelemaan edelleen musiikkia. Paholaiselle kiitos jälkimmäisestä, sillä jos olisin menettänyt musiikkini toistamiseen, meikäläisen henkilökohtainen herra Hyde hiipisi esiin käpyrauhasen takaa, polttaisi tiensä sen läpi ja ottaisi tiukan otteen vähäisestä jäljelläolevasta mielenterveydestäni, sekä moottorisahasta... Lopputulos nyt kuitenkin on se, että olen nyt entistä riippuvaisempi läppäristäni yhteydenpidon suhteen, sillä nyt kaikki tietoliikenne Härmän ja häjyn välillä on kiinni läppäristäni. Joka...
...rumpujen pärinää...
...Niin! Ei toimi kunnolla! O_o~* naps naps
Laite on alusta asti ollut sellainen, että sen näyttö menee välillä kokovalkoiseksi ilman sen näkyvämpää syytä (kai se joku kontaktivika on), ja tauti pahenee jatkuvasti. Aluksi riitti se että liikautti hiukan näyttöä, mutta tilanne heikkenee vauhdilla siihen suuntaan, että ihan lempeä läppäisy ei tuo ruutua takaisin... No jaa, eipä minulla kovin lemmekäs olo olekaan tätä lemmon rakkinetta kohtaan. Se nimittäin myös hidastelee ja sekoilee itsekseen välillä siihen tyyliin että olen harkinnut alkavani tuuppaamaan sille dementialääkkeitä USB-portista sisään.
Ja tähän kun vielä lisää sen minkälaisia aussiyhteydet olivatkaan... naps NAPS naps HII!!
- - -
Now when I'm living here on the other side of the world (in the Finnish perspective) I realize how much many different technical thingamajigs people of today use and actually seem to need. It's gross but I've realized that I myself am depending on some. For example when my mp3-player perished, killing at the same time over 170 cds worth of music, which mission was to keep what's left of my sanity intact, I felt like I was possessed for a while, in a hellish mindnecrosis caused by a shock of a passing of the beloved machine. I didn't have a 360-angle head spin but I felt like vomiting some blood and yell some satanic rhymes... I don't think that a death of a familiar neighbor would have caused such a touching feeling that I had when I buried my player to the trash bin sobbing like a teenage girl. After that I bought a memory chip for my cellphone (not much of a replacement) and gave in to icky pirate downloading to get at least some brain candy to long journeys in bus etc... So because of technical problems I ended up into criminal ways and my soul is now forever stained and black.
Not only because of the music, but for loads of other reasons my cellphone has been a valuable asset on my trip. I've checked my e-mails in the mornings, sent text messages, taken photos, it's my alarm clock, calendar and secretary reminding me about the important things.
Up until now.
I managed to drop my cybernetic companion thus crippling it. No more checking e-mails or text messages, and the calls don't go through either way every time. It still takes photos, the calendar works, and I can still listen to music. Thank the devil for the latter one, because if I'd lost my music again, my personal Mr. Hyde would have crept behind the pineal gland, burned his way though it and taken a firm grasp of what's left of my sanity, and of a chainsaw... The end result anyway is that I'm now more depending of my laptop, because now almost all of the communications between me and my home country go through my laptop, which...
...drum roll...
...yes! Doesn't work properly! O_o~* snap snap
The machine has had from the beginning this glitch of the screen going all white for apparently no reason (I guess it's some kind of contact error), and the disease is spreading all the time. In the beginning it was enough to move the screen a little bit to get the picture back, but now it's not a tender slap that gets it. Oh well, I'm not having particularly tender feelings for this darn contraption anyway. You see, it also shuffles in its movements and goes haywire time to time so much I've started to think of shoving some dementia medicine up its USB port.
And when we add here what I've told you about aussie internet connections... snap SNAP snap HEE!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti