Kävelen mieleni rannalla ja poimin ajatuksia näkinkenkien seasta. Näkinkengät ovat teräviä, joudun varomaan etten viillä itseäni niihin, ja jotkut ajatukset ovat lähes kokonaan hautautuneet hiekkaan.
Muistot lepattavat ohi tuulessa ja kirkuvat sieluni meren yllä etsiessään ravintoa läheisten rantakallioiden koloissa asustavista tulevaisuuden suunnitelmista, jotka pysyttelevät enimmäkseen piilossa päiväsaikaan. Yhtäkkiä tajuan että minulla ei ole kenkiä, vaikka hiekan seassa on vanhoja sydämen sirpaleita. Kävelen siis varoen.
Pysähdyn ja katselen merelle. Kaukaisuudessa näkyy useita laivoja, joissa matkustaa paljon erilaisia tunteita, oivalluksia ja traumoja. Kävelen kohti satamaa sillä osa on tulossa minua tervehtimään.
Ja kohta kävelen jälleen pää pystyssä, pitkin askelin ja kauas.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti