"Life can only be understood in reverse, but must be lived forwards..." -Megadeth

Päivittäminen on ollut viime aikoina pienten tuskien takana, koska joudun tosiaan kävelemään useamman kilometrin ennen kuin saan langattoman yhteyden ja aussiyhteydet ovat kuin Lindsay Lohan (jatkuvasti katkolla), minkä lisäksi viime päivät on tullut enemmän vain istuttua ja mietittyä juttuja. Katarsis etenee...

Tämä tuntuu niin hyvältä, niin oikealta.

Nyt, kun vuosi 2010 lähestyy loppuaan, huomaan jälleen kerran että se oli aivan toisenlainen kuin mitä odotin tai toivoin, niinkuin se tuntuu aina menevän. Miksi edes vaivautua odottamaan asioita?
Kuinka moni teistä on huomannut elämänsä perustuvan harmillisen paljon odottamiselle? Työpäivän loppuminen, uuden cd-levyn tai kirjan ilmestyminen, treffit, joulu, ylennys, palkankorotus, uusi työpaikka, uusi asunto jne. jne. Aina löytyy jotain mitä odottaa. Käytämme hirveän määrän aikaa odottaessamme jotain tapahtuvaksi, emmekä huomaa kuinka paljon kaikkea siistiä tapahtuu nykyhetkessä. Tapahtumia joita ei edes huomaa koska odottaa jo seuraavaa.
Yhteen vuoteen mahtuu käsittämätön määrä tapahtumia, ja ainakin voin todeta, että elämäni ei todellakaan ole tylsää.

Tämän vuoden aikana olen syventänyt ystävyyttäni muutamiin erittäin hienoihin yksilöihin, tehnyt uusia ystäviä ja vihamiehiä, ottanut avioeron, rakastunut kahdesti, muuttanut elämäntapojani ja -filosofioitani perustavanlaatuisesti ja silti onnistunut osittain palaamaan juurilleni, matkustanut toiselle puolelle planeettaa, löytänyt uusia paheita, ollut lähellä kuolemaa... tehnyt, nähnyt, kokenut ja kokeillut käsittämättömiä määriä uusia juttuja. Olen ollut jännittynyt, hämmentynyt, eksyksissä, kauhuissani, olen itkenyt lohduttomasti, nauranut sydämeni pohjasta, kärsinyt helvetillisesti, nauttinut suunnattomasti, stressannut burn-outin partaalla, kokenut täydellisen henkisen ja fyysisen vapautumisen... Kuka kaipaa TV:n draama-, toiminta- tai seikkailusarjoja, kun oman elämänsä voi pistää tik tak tik tak viri viri tööt tööt hyvin helposti? :)
Nyt, tuhansien ja tuhansien kilometrien päässä kotoa, vailla päämäärää, tuntemattoman edessä ja vasta alkaessani tutkia oman elämäni suuria kysymyksiä, tajuan suureksi hämmästyksekseni olevani jotakin ensimmäistä kertaa niin pitkään aikaan etten halua edes miettiä: Olen aidosti onnellinen.

Kun mietin itseäni tämän vuoden alussa, tammikuussa, minne tuntuu olevan ihmisiän verran aikaa, se henkilö tuntuu todella kaukaiselta. Kömpelöltä , yksiulotteiselta, onnettomalta ihmisoliolta joka oli täysin hukassa omassa elämässään. Olen vielä kaukana siitä mitä tarkkaanottaen etsin (en edes ihan tiedä mitä tarkkaanottaen etsin), mutta niinhän sitä sanotaan että ensiaskel ongelman ratkaisuun on ongelman myöntäminen.
Jos minulta kysytään, jokainen omilla aivoillaan ajatteleva ihminen tarvitsee tämänkaltaisen matkan kuin millä olen tällä hetkellä. Ei välttämättä yksinkään vaan oikeanlaisessa seurassa, riippuu mitä on hakemassa. Sillä vaikka eläisit hyvää elämää, olisit sinut itsesi kanssa ja kaikki toimisi, tällainen matka vetää niin monet rullaverhot ylös mielesi talossa, ettet edes tiennyt paljonko ikkunoita oikeasti olikaan. Tämänkaltainen, täysin ilman suunnitelmaa etenevä, tuulen johdattama matkanteko pakottaa sinut kohtaamaan asioita, haastamaan itsesi, kokeilemaan uutta, hyväksymään täysin erilaiset, omasta näkemyksestäsi eroavat käsitteet, koska näet käytännössä kuinka ne eivät ole yhtään vääremmät kuin omasi, koska ne toimivat aivan eri taajuudella. Huomaat ajattelevasi omassa elämässäsi tekemiäsi valintoja ja ratkaisuja, ja huomaat että jotkin niistä ovat olleet hyvinkin lyhytnäköisiä vaikket sitä silloin ole tajunnutkaan, ja mikä vielä hullumpaa, joskus (vain joskus, tottakai) ne lyhytnäköiset ratkaisut ovatkin olleet ainoita oikeita. Henkilökohtainen historiasi opettaa sinua aivan uudella tavalla, kun löydät uusia perspektiivejä sen tutkailuun. Hmh, tuleekohan tästä liian korkealentoista, abstraktia tekstiä? Toivon mukaan ei. Koska viittaan asioihin joita olen itse täällä havainnut itsestäni ja elämästäni, ja jokunen (turhankin moni) asia saa minut nyt häpeämään itseäni. Olen luullut motiivejani oikeiksi, mutta itseasiassa ne ovat olleet joko sokeita tai sitten en ole edes vaivautunut miettimään asioiden toista puolta. Uudestaan ja uudestaan huomaan monien omien mielipiteitteni olevan köyhiä, typeriä, jäykkiä, pikkumaisia ja jopa itsekkäitä. Hävettää. Ja se jos mikä pistää ihmisen todella, todella nöyräksi.
Totesin jossakin tekstissäni hylänneeni kiinnostukseni materiaan ja etsiväni enemmän henkistä johdatusta. En ole edes vielä Aasian puolella ja tämä matka on antanut minulle jo niin paljon. Mieleni on kuin aarrekammio johon tulee koko ajan uusia asioita. Kokemuksia. Tämä kammio on henkilökohtainen varastoni, kirjastoni, museoni, verstaani. Kaikki mitä siellä on on kultaakin arvokkaampaa, ja sitä ei kukaan voi koskaan ottaa minulta pois.
Minä elän. Ja tunnen sen aivan eri tavalla kuin koskaan ennen.