Bali, Indonesia

Että yhteen päivään voikin mahtua paljon. Aloitin päiväni ankeasti rikkomalla vahingossa korvanappini, eli olen nyt sitten vähän enemmän musiikitta hetken... :/ Onneksi ostin minikaiuttimet läppäriini taannoin Aussien puolella, voin ainakin huoneessani kuunnella sitten... Eipä täällä varmaan tulisi korvanappeja käytettyäkään.

Opin myös lähes kantapään kautta että kaikki liput kannattaa säilyttää siihen asti kunnes ei varmasti enää ole alueella...

Hyvästelin Anthonyn ja hyppäsin junaan joka vei suoraan lentoasemalle, ja jossakin välissä huomasin lippuni pudonneen lattialle. Nostin sen ylös lähinnä siisteyssyistä ja pidin kädessäni heittääkseni sen roskiin kun sellainen tulisi vastaan. Olin siis jo junan ulkopuolella, matkalla lentoasemalle. Kun hahaa, lentokentän sisäänkäynnillä olikin rouvashenkilö lunastamassa nämäkin liput että pääsin ylipäätään asemalle! O_o

- - -

Amazing how sometimes there can fit so muh into one day. I started my day by accidentally breaking my earphones, so no music for me for a while. :/ Fortunately I bought small speakers for my laptop from the Aussies a while back. And I guess I'm not going to listen lot of music here.

I almost also learned the hard way that all tickets are better to be kept safe until you're totally out of the area...

I said goodbye to Anthony and hopped into a train that took me straight to the airfiled. At some point I realized that I had my ticket had fallen to the floor. I picked it up more because I'm a tidy person and carried it with me to throw it to the first bin coming up. So I was outside the train, walking to the airport. When hahaa, at the entrance of airport there was a lady to check also the train tickets so without them I couldn't have gotten in to the airport anyway! O_o

Karu meininki. Täällä ei paljon diilereitä katsota...

- - -

Tough attitude. They don't much appreciate dealers here...

Lähtöhässäkkä tuntui olevan vielä Ausseihin saapumistakin monimutkaisemmat. Kävin läpi kaksi turvatarkastusta, läppärini tutkittiin erikseen uudestaan ja pääsin oikein käpälöitäväksi vaikka mikään anturi ei piipannutkaan. Mahtoiko olla jotain tekemistä ulkonäön kanssa... Lennot olivat raskaasti myöhässä ja jälkimmäisen kohdalla koin melkoisia kauhun hetkiä ilmassa... Varsinkin kun minua vastapäätä istunut stuerttikin selvästi huolestui. Oli pilkkopimeää kun saavuimme Baliin, kone aloitti laskeutumisen ja minä katselin koneen kaartaessa alaspäin miljoonakaupungin uskomattoman kaunista valokirjoa yötaivasta vasten, kun äkkiä kone lähtikin jyrkkään nousuun! Teimme uuden kierroksen kaupungin ympäri ja tällä kertaa lasku sujui niinkuin pitikin. Kapteeni kuulutti että joku toinen kone oli äkkiarvaamatta tukkinut laskeutumisreitin. Tuli tosi luottavainen ja turvallinen olo... NOT.

- - -

The leaving hassle seemed to be even more complicated than in getting in Australia. I went through two security checks, my laptop was checked individually again and I got into a frisk search even though nothing set the alarms anywhere. I wonder if it had something to do with my looks... The flights were heavily delayed and on the latter one I experienced some serious horror in the air... Especially since the flight attendant was clearly concerned. It was pitch black when we arrived to Bali, the plane was descending and I was admiring the beautiful light sea of a big city while the plane was circling down, when suddenly the plane started to climb again, fast! We made a new circle around the city and the second time everything went well. The captain announced that some other plane had suddenly clogged up the runway. I felt very secure and trusting... NOT.

No joo, nyt ei olla todellakaan enää länsimaissa...

- - -

Yeah, I'm definitely not in western culture anymore...

Päästyäni ulos saapumisbyrokratian pyörteistä ja löydettyäni kapsäkkini saavuin ulos kosteaan, kuumaan yöilmaan. Välittömästi kimppuuni kävivät ties minkä sortin onnenonkijat. Heh... minua varoitettiin vieraiden kyytiin menemisestä ja pimeistä kujista, mutta se ei pelaa joka pelkää, ja suoraan sanottuna pimeän saavuttua kaikki tiet muuttuvat hämäriksi kujiksi täällä. Ja siis, olen vieraassa maassa ilman paikkaa minne mennä, pimeä on saapunut... Mitä vaihtoehtoja minulla on? Hylkäsin selkeimmät rip-offit ja lähdin omalaatuisen miekkosen kyytiin joka lupasi viedä minut paikkaan jossa on paljon halpoja majapaikkoja, koska ilmoitin heti että tarjotut vaihtoehdot olivat liikaa. Kyyti maksoi 100 000 rupiaa (n. 8€), kuljimme pitkin pikkuteitä ja ihme väyliä, ja pistin merkille että Balissa ainoa liikennesääntö tuntuu olevan viidakon laki. Mies johdatti minut pakettiautolle. En ole eilisen teeren poika, tarkastin että kyydissä ei ole muita ja istuin miehen taakse. Hän piti sanansa, oli muutenkin oikein mukava ja antoi vielä suuntia. :)

- - -

After I got out of the arrival bureaucracy and found my backpack I got out into moist, hot night air. Instantly I was assaulted by several different street barkers. Heh... I was warned of not going with the strangers and of dark alleys, but who dares wins, and frankly after dark every road here becomes a dim alley. And anyway, I'm in a totally alien country without a place to stay and darkness has come, so what choice I have? I abandoned the clearest rip-offs and went with a peculiar fellow who promised to take me to a place with lots of cheap accommodations, because I told right away that the ones offered were too much. The ride cost me 100 000 rupiah (ca. $10), we used small roads and weird openings, and I discovered that the most used traffic rule here is the law of the jungle. The guy took me to his van. I wasn't born yesterday so I checked that there was no-one else there and sat at the backseat. He kept his word, was a nice fellow and even pointed me some directions. :)

Sitten alkoikin armoton metsästys. Tiesin minkälaisia hintatasoja ja -eroja vastaan tulisi, ja paikka tosiaan on aivan täynnä erilaisia majoitusmuotoja. Kävelin läpi hämärien kujien, kääntyilin pimeistä nurkista ja pyrin pitämään suuntavaistoni, mikä ei onnistunut pimeästä johtuen. Kävin läpi puolen tusinaa paikkaa ja joko hinta oli aivan liikaa tai paikka täynnä. En kuitenkaan luovuttanut ja lopulta löysin paikan missä nyt olen ainakin pari päivää. Pahimmillaan minulta pyydettiin yli 400 000 rupiaa, mutta päädyin paikkaan joka maksaa 145 000/yö plus kun otin kaksi yötä, viilasivat heti hintaa vähän alemmaksi.

Kulkiessani kujilla minulle yritettiin myydä kaikkea mahdollista huumeiden ja naisten kautta turistikrääsään, hämäriin huoneisiin ja aseisiin. Ei vakuuta tämän maan viranomaisten valvonta...

- - -

Then began the hunt. I knew what kinds of rates I would find, and the place was really full of different accommodations. I strolled through the dark alleys, turned around the dim corners and tried keep my orientation, which failed because of the darkness. I went through half a dozen places and either the price was too much or the place was full. I didn't give up and finally I found a place where I'll be staying at least for two days. At worst they tried to get over 400 000 rupiah, but I ended up in a place that costs 145 000 rupiah per night and they gave me a discount when I took two.

When I was walking through the streets and alleys I was offered everything one can imagine from drugs and women to tourist stuff, questionable rooms and guns. This country's police force doesn't impress me...

En viitsi laittaa kuvia huoneestani, eiköhän riitä kun sanon että suihkukoppi ja vessa ovat yksi ja sama asia, sängystä löytyi naisen pikkupöksyt ja kaapissa oli vaalentunut, kuollut torakka...

Näin alkaa reissuni Indonesiassa. :)

- - -

I don't bother upload images from my room, I think it's enough when I tell that the shower and the toilet are one and the same small room, I found woman's undies from the bed and in the closet there was a pale corpse of a cockroach...

So this is how my joyrney through Indonesia starts. :)

(...pidähän tämä mielessä, Pikku I. ;))