Seikkailua Jogjakartassa

Huh mika paiva! :D Varautukaa aivan ylipitkaan paivitykseen ja kaikkien aikojen kuvamassailyyn, eli nojautukaa mukavasti, ottakaa kuppi kahvia tai jattakaa suosiolla valista. :)

Jogjakarta (Yogyakarta paikallisittain, mika on hassua kun Jakarta on sitten kuitenkin J:lla heillakin) on todellakin sita mita mina talta reissulta haen nyt, kun nuppi alkaa olla kasassa. :) Olen nahnyt yhteensa ehka kymmenen valkoihoista taalla (se saattaa tietysti johtua sijoituksestanikin kaupungissa, tosin alan hiukan epailla jo sitakin), ihmisia jotka ylipaataan osaavat englantia on naemma myos nuoremmassa kansanosassa yllattavan vahan, jopa ne jotka myyvat matkamuistoja ym. ovat aika heikoilla kielen suhteen. Olen huomannut etta itseasiassa suht varmin keino loytaa englantia puhuva henkilo on etsia kasiinsa varakkaan oloinen henkilo...

Tama on pienta. Nama ihmiset tuovat kokonaisia liikkuvia puoteja skootterien ja polkupyorien takana...

No joo, minkas takia Lara Croftilla on helpompaa kuin Indiana Jonesilla? Kaikki se teknologia... Avasin siis laiskana netin ja katsoin mita Jogjakartalla on tarjottavanaan ja loysin joitakin mielenkiintoisia kohteita jotka paatin tsekata.



Kerroinkin jo aiemmin teille siita minkalainen liikennekulttuuri taalla on, joten paatin etta ainoa kuski johon oikeasti uskallan luottaa olen mina itse. Ei siksi etta olisin erityisen hyva mutta siksi etta minulla ei sentaan ole kamikaze-mentaliteettia. Niinpa vuokrasin polkupyoran. :)

Huomatkaa etta tarakka on erikseen pehmustettu kyytsaysta varten.

Lahdin liikkeelle aikaisin aamusta, noin puoli kahdeksan aikoihin. Pyorin ympari kaupunkia heikohko ilmaiskartta kadessa ja kavin hiukan katselemassa paikallisia nahtavyyksia, kunnes kyllastyin ja paatin ottaa hiukan haastetta peliin, ottaen kohteekseni 1300-vuotiaan Prambananin temppelin, joka sijaitsee pitkalti kaupungin ulkopuolella, yli kahden tunnin pyorailymatkan paassa sielta missa pidan majaa.

En ole ikina nahnyt niin paljon pratkia kuin taalla. Jokaisella noin kymmenvuotiaalla kersallakin on skootteri, varakkaammilla on kunnon pratkia. En muutenkaan ole mikaan fani mutta taalla se lansimainen moottoripyorien ihannointi kokee pahan inflaation...

No mutta, ei muuta kuin kartta kainaloon ja sukelsin pahkahullun liikenteen sekaan! Heh, ja vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti kylla taas. ;) Opin nopeasti etta siella joko kayttaa kyynarpaataktiikkaa tai jattaa menematta, ja eteninkin sitten aika hurjaa tahtia. :)


Kavaisin vauhdissa eraan paikallisen taiteilijan museossa, mutta se oli ihan hirveata kuonaa. Hoitolapseni Max ja Inka piirsivat paremmin jo 4-vuotiaina... Mine ei jumarra nukutaide, ei... Ei kuvia sielta...

Moskeija. Naita ja muslimien Musholla-rukoushuoneita loytyy joka nurkasta. Musholla on vain yksinkertainen tila jossa on pieni(a) matto(ja) rukoilua ja Mekkaan pain kumartamista varten. En taaskaan ihmettele miksi islam on niin karttyisa ja umpimielinen uskonto... Heraan nimittain JOKA "aamu" varttia yli nelja koska silloin joku imaami alkaa ulvoa jossain tornissa ja se on vahvistettu aanentoistolaittein, ja iso osa kaupunkia tuntuu hiljalleen yhtyvan siihen... Uargh... Toki kunnioitan ihmisen henkkoht uskontoa mutta kun tama maa ei ole ihan niin yksiselitteisen islamistinen kuin antaa ymmartaa niin tuollainen zombie-touhu on vahan liikaa. Teki mieli menna parvekkeelle ja karjaista "Turvat kiinni, ma yritan nukkua!" mutta veikkaan etta paasisin teloituskomppanian eteen tai jotain...

No joo, takaisin tahan paivaan... ;) Viimein kun paasin perille temppelialueelle, minua odotti karmaiseva yllatys: Yksikaan korteistani ei toiminut! Minun oli jo valmiiksi nalka ja jano pitkasta, kuluttavasta polkemisesta Aasian auringon paahteessa, kateinen oli huvennut huomaamatta, olin yli kahden tunnin pyoramatkan paassa hotellistani, ympariston englanti on mita on ja minun korttini eivat toimi! Voitte uskoa etta alkoi tuskanhiki pukata pintaan kilpaa nalan, uupumuksen ja janon kanssa... Marssin lahimpaan pankkiin ja selvitin asiaa. Kavi ilmi etta kaikki kaupungin ulkopuolella toimii lahinna nojaten Mastercardiin. Eli kun kaytan pankkikortteja taalla ylipaataan, nostan sitten automaatista tai ostan suoraan, kaikki menee creditin kautta. Toki tiesin taman. Mutta minun korttini nojaavat Visaan, joka jatti minut nyt pahaan pulaan. Ei kai siina sitten auttanut kuin aloittaa armoton metsastys. Ja loytyihan se Visamaattikin viimein. :)

Hikea pukkasi siihen tahtiin etta jalleen kerran jouduin luovuttamaan ja laittamaan tukkani kiinni... Ei haitannut kylla yhtaan, nautin todella olostani! :)

Ensi toikseni nielin jotain, sitten lahdin temppelialueelle.
Paikka on VALTAVA, ja hienosti jarjestetty. Tyttoystavani kertoili harmistuneena Thaimaan matkallaan odottaneensa mielenkiinnolla temppeleita, ja oli pahasti pettynyt kun niiden sisallakin joka puolella myytiin kraasaa. Ei ollut kuulemma kovin "pyha" fiilis, ja voin helposti uskoa sen omien aiempien kokemusteni perusteella. Mutta tama... VAU.
Kraasakauppiaat on tiukasti rajoitettu kauas, kauas itse temppelialueelta, ja ilmeisesti johtuen paikan aika huonosta sijainnista (siis olisivat kylla hiukan edes voineet miettia tulevaisuuden turistien mukavuutta silloin 700-luvulla kun paikan menivat pykaamaan ;D) siella oli HILJAISTA = aivan mahtavaa minun mielestani. Tosi vahan turisteja vaikka sesonki on kasittaakseni menossa, ja paikallaolleistakin 95% oli aasialaisturisteja, edelleen nain itseni lisaksi vain muutaman hassun valkoihoisen. Paikalla soivat pienet eksoottiset kellot koko ajan, ei hairitsevasti vaan rauhoittavasti. Alue on yhta hurjan kokoista puistoa, ja kuljeskelu on vapaamuotoista.



Itse temppelialue koostuu kolmesta suuresta rakennuksesta, jotka on pyhitetty Brahmanille, Shivalle ja puolisolleen Vishnulle. Brahmanin ja Vishnun pyhattoihin paasi sisaan, mutta paajumala Shivan isointa pyhattoa korjattiin juuri joten sita saattoi ihailla vain ulkoa, mutta oli siinakin jo jotain.


En muista milloin olisin ollut niin vaikuttunut.
Kavellessani kaikessa yksinaisyydessani ikivanhoja, halkeilleita kiviportaita yritin ajatella minkalaista on ollut kulkea niita tuhat vuotta sitten, paljain, tummin jaloin ja jumalanpelko sydamessa, kesyttoman viidakon viela ymparoidessa aluetta... Tuli aika mielenkiintoinen fiilis.



Kaytin koko paivan paikassa, silla alueella on myos pari muuta temppelia jotka halusin myos nahda.
Kavelessani siina valtavassa puistossa historian ymparoimana, nakematta valilla ketaan pitkiin aikoihin, nauroin aaneen. En muista milloin minun olisi ollut niin hyva olla. Olo oli oikeasti hiukan euforinen. :)




Ja hei, en ihan oikeasti vitsaile, MINA olin aasialaisturistien mielesta jannittavan nakoinen!! Jouduin poseeraamaan kymmenkunnan ihmisen kanssa kameroille, koska he tulivat erikseen sita pyytamaan! O_o~* Tarkka lainaus naiden ihmisten suista oli etta tyylini on "very eccentric", "exotic" ja "exciting". Mitahan olisivat miettineet kun olisimme olleet yhdessa liikenteessa tyttoystavani kanssa, jolla on ~25cm irokeesi ja lavistys seka ympari alahuulen etta keskella sierainten valissa... ;) Hassut aasialaiset... toisaalta en ikina unohda sita kun ajelin toihin Turun Tuomiokirkon ohi, kun siina oli isoja turistilaumoja kameroineen. Lansimaiset turistit rapsivat kuvia kirkosta. Arvatkaapas mita aasialaisturistit kuvasivat lievalla kiihkolla? Kaveria lehtipuhaltimen kanssa! :D

Ei tarvitse heittaytya lemmekkaaksi Sinin kanssa. Riittaa etta ei kiipeile raunioissa...

Pienemman, Sewun temppelin rauniot.

Paluumatkalla satoi ja ukkonen rajahteli suoraan ylapuolellani, napeissa raivosi norjalainen black metal ja ajoin niin kovaa kuin paasin. Lisaa euforiaa... Paiva oli aivan uskomattoman upea, tuntui silta kuin olisin ladannut jotain alkukantaisia akkuja jossain hypotalamuksen ja sielun valissa joiden olemassaolostakaan en ollut tietoinen koska ne ovat olleet niin kauan tyhjillaan... Ja koska olin aika huumassa, ajoin raskaasti eksyksiin paluumatkalla. Sen tajutessani olin aivan riemuissani! :D Pysahdyin ja tuumailin suuntia, paattelin suunnilleen missa kohtaa luultavasti olin ja missa suunnassa suunnilleen hotellini oli, ja lahdin umpimahkaa siihen suuntaan. Ja tupsahdin lahes suoraan hotellille ilman aavistustakaan siita mita reittia tulin! :)

Temppelialue oli todellakin nain hiljainen. Rakastin joka sekuntia.

Paastyani sitten siis takaisin hotellille olin aivan puhki ja ilmeisesti jonkinlaisessa endorfiinikrapulassa, koska illemmalla olo oli itseasiassa aika synkka. Sita tosin helpotti huomattavasti se etta paasin netissa chattailemaan tyttoni kanssa. :)

Tallainen oli siis seikkailuni Jogjakartassa. Alla viela heittolaukauksia raunioilta ja hiukan kaupunki- ja ihmiskuvaa.

Vishnu.

Pienet, kauniit joet kiemurtelevat joka puolella kaupungin ymparilla.

Heh. Tama on postitoimisto. :)

Seuraavaksi hiukan markkinatunnelmaa... Hiukan huonoja kuvia kun en viitsinyt nayttaa ihmisille ottavani kuvia vaarinkasitysten valttamiseksi.

Ankkojen viimeinen matka.

Pistaisitteko suuhunne? Ziljoona moottoripyoraa ja autoa menee paivittain ohi alle puolen metrin paasta pakokaasuineen...

- - -

Katteja joka paikassa. Tosi arkoja, enka ihmettele. En voi olla varma mutta epailen jo syoneeni taalla kissaa. En tieda mita se oli, mutta naurettavan halpaa jopa paikallisella mittapuulla ja ei TAATUSTI ollut possua, lehmaa tai lammasta...

...mutta on taalla joillakin sydankin. Nama tekstit ovat koiratappeluiden (vedonlyontia) lopettamisen puolesta.

Mielettoman hienoa kierratysta! Nama tuolit ja poydat on tehty moottoripyoran renkaista. :) Ja kuvan pullo muuten sisaltaa kylmaa, makeata teeta.

Eikohan siina ollut talta eraa tarpeeksi. :) Muuten viihdyn mainiosti mutta suoraan sanottuna huomaan etta kaipaan koko ajan pahemmin ja pahemmin tyttoani kainalooni tanne kokemaan naita juttuja yhdessa, ja huomaan jattavani juttuja tarkoituksella valista, etta voimme palata tanne joskus yhdessa...