Olen nyt Jaavan saarella. Lahdin Balilta minibussin kyydissa, sitten lautalla ja matka jatkui jalleen toisella minibussilla tanne Jogjakartaan asti. Ja taidan saada kiittaa joitakin nurkissa pyorivia hindulaisia jumalia siita etta olen taalla...
Olen jo aiemmin maininnut ohimennen, etta ilmeisesti ainoa liikennesaanto Indonesiassa on viidakon laki. Nyt, tilanteeseen paremmin perehdyttyani, voisin lisata siihen etta veikkaanpa etta paikallisille jumalille uhrataan taalla jatkuvasti hengissapysymisen takaamiseksi liikenteessa...
Olen nyt noin puolivalissa Jaavan saarta (riippuen mista suunnasta katsoo) ja tulin tanne siis auton kyydissa. Matkallani usean kaupungin lapi nain yhteensa ehka neljat liikennevalot, liikennemerkkeihin tormaa sattumanvaraisesti ja yhtakaan nopeusrajoituskylttia en ole nahnyt koko aikana. Taman lisaksi nama ihmiset eivat kayta turvavoita (autoissa ylipaataan on turvavyot vain kuskeille, jotka eivat niita kayta), kaksipyoraisista noin puolet saattaa kayttaa kyparaa ja turvavaleja ei tunneta lainkaan.
En enaa koskaan valita suomalaisesta liikennekayttaytymisesta. Meilla ihan oikeasti ajetaan sivistyneesti. Uskoisin, etta taalla Indonesiassa ammattiautoilijoiden peruskriteereihin kuuluu aarimmainen hallavalia-meininki ja voimakkaasti paallenakyva, totaalinen mielipuolisuus. Ja epailen etta pitkan matkan kuljettajilla siihen lisataan viela ehdoton, vahva itsetuhovietti. En ole elaessani oikeasti pelannyt auton kyydissa, en edes Kanniston ajaessa, mutta nyt taytyy sanoa etta kun viimein astuin viimeisen kerran ulos minibussista, vatsalihakseni olivat krampin partaalla.
Ensimmainen kuski aloitti urakkansa lahes pimean aikaan, vain ensimmaisen tunnin verran ehti olla valoa, ja en sitten tieda kuinka hurjan korkealta lahdimme, mutta matka tuntui olevan yhta pitkaa, jarkyttavasti kiemurtelevaa alamakea pilkkopimeassa, ja kuskimme paineli sita sitten lusikka konehuoneessa (VANNON etta kaikki renkaat eivat olleet koko aikaa kiinni maassa), hyppien kaistalta toiselle kuin aropupu (no pun intended Laura) nakyvyyden ollessa lahes olematon. Ja siis oikeasti, todella monilla vastaantulijoilla oli pitkat paalla ilman vaihtoja...
Toinen kuski oli viela kahelimpi, mietin oikeasti etta onko mies humalassa... Han posotti varmasti enemman osan aikaa vastaantulijoiden kaistalla, ohitteli aivan mahdottomissa tilanteissa ja pysyi valilla seka tiella etta poissa vastaantulevien autojen konepelleilta aivan varmasti valilla vain puhtaasti tuurilla. Vaitan etta ainakin kerran ainoa syy miksemme vierailleet pari metria eraan rekan sisuksissa oli varmasti se etta toiset autoilijat olivat hereilla...
Minun on ikava kylla pakko myontaa etta minulla oli hauskaa, ja tunnen itseni idiootiksi sen vuoksi, koska samalla minua kauhistuttaa se kuinka monia henkia oli vaarassa ja etta kyydissamme oli myos useampi nainen sylilapsen kanssa...
Viimeisen tunnin vetta satoi kaatamalla vain siten kuin tropiikissa voi sataa. Se aiheutti kuskissamme viela ylimaaraisen buustin, aivan kuin han olisi yrittanyt luikkia sadepisaroiden valista. Kaikki ymparillamme ajelivat yhtalailla kuin jalkeenjaaneet minkit huumepollyssa, ja jotenkin ajattelin etta kun kuskimme naki ojaan ajaneen rekan se olisi hiukan rauhoittanut hanta, mutta ei, han tuntui painavan vain lisaa kaasua...
Lautta ajoi hyvin rauhallisesti. ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti