Jakarta: Lievaa vasahtamista

Talla hetkella minulla on pienimuotoinen motivaatiovaje.

Jogjakartan hienojen vaiheiden jalkeen hyppasin lentokoneeseen ja lahdin katsastamaan paakaupungin menoa. Kunpa en olisi tehnyt sita.
Tama kaupunki on ruma, likainen ja hirviomaisen suuri, aivan liian suuri minun makuuni. Kaikki kadut ovat toistensa torkyisia toisintoja, kaikki myyvat samaa soopaa, hannattomat kissat tonkivat joka puolella lojuvia jatekasoja etsien rottia, joita taalla riittaakin... Ylipaataan, minulla on jatkuvasti paheneva ikava tyttoani ja alan oikeasti vasya siihen etta kaikki yrittavat viilata minua linssiin koko ajan. Ei se varmaan nyppisi niin paljoa jos tosiaan olisi vain hetkellisella lomamatkalla mutta kun olen tien paalla viela kuukausia, se alkaa jurppia.
Respan tytto Jogjakartan muuten ihan kivassa hotellissa yritti vetaa surutta valista hyvat 25% ylimaaraista omaan taskuunsa. Taalla heti lentokentalla kun otin taksin (uskokaa pois bussilla ei paase mihinkaan ellei ole valmis istumaan ja odottamaan ruuhkassa kolme tuntia), tingin hinnan 200 000:sta 120 000 rupiaan ennen kyytia melkoisella vaannolla ja kun paastiin perille niin kuski vaati kivenkovaan 150 000 (joka oli tinkauksen valivaihesumma). Annoin sen 120 000 mita oli sovittu ja jatkoin kylmasti matkaani piittaamatta kuskin kitinasta. Jos ei oikeasti ole joka maksamistilanteessa koko ajan laskemassa rahojaan, ne kylla lahtevat naiden ihmisten matkaan, enka tarkoita nyt tinkimista vaan ihan suoraa kusetusta ja varastamista.


Hotelli jonka loysin on rahjaisin ja kamalin rotankolo tahanastisista. Tutustuin uudemman kerran lutikoihin, mutta viimeksi niita oli vain komppania, nyt koko prikaati. Valittaminen asiasta olisi vahan sama kuin valittaisi siita etta metsassa on hyttysia, niita on taalla yksinkertaisesti joka paikassa. Ja juu, hyttysia riittaa edelleen siihen samaan tahtiin myos. Eli olen nyt listinyt parissa viikossa enemman erilaisia verenimijoita kuin Buffy kaikkina tuotantokausinaan yhteensa... Ja luulenpa etta joudun laittamaan kaiken taalta mukanani tuomani karanteeniin kun taalta joskus saavun. Torakoidenkin uusi kokoennatys loytyi vessasta, otus olisi voinut hoitaa ravistamisen asiointini jalkeen...
Voisin tietysti ottaa kalliimman huoneen mutta jokin ymparistossa kertoo etta se ei oikeasti muuttaisi tilannetta, ellen sitten ottaisi jotain okykallista missa nyt ei olisi mitaan jarkea. Ja toisaalta, tama on sentaan halvin loytamani huone tahan asti, ~6 euroa yolta, onhan se kotiinpain. :) Alla hiukan otokkasodankaynnin puolustuksen kasaamista. :D

Ihmettelin miten niita hyttysia tuntui tulevan koko ajan lisaa mutta sitten huomasin etta hyttysikkuna vuotaa kuin venalainen sukellusvene. Tilkitsin sen nenaliinoilla jotka pistin tiukkaan veitsen kanssa.

Toinen ikkuna oli viela pahempi. Otin verhon irti kokonaan ja peitin silla koko ikkunan, ruttasin sen todella tiukkaan reunoista ja seivastin sen kahdella veitsella ylhaalta viela tueksi. Loppuivat muuten hyttyset. ;)

Sita tormaa aina johonkin edes hiukan mielenkiintoiseen kun vahan tutkailee paikkoja, ja tavoilleni uskollisena tein yli neljan tunnin ekskursion nahdakseni mita loydan. Loysin itseni jossain vaiheessa rikkaiden asuinalueelta mutta se ei kylla kaunistanut tilannetta yhtaan. Ihmiset joilla taalla rahaa on pitavat siita kiinni lahes militantisti. En ole ikina nahnyt joka paikkaa niin taynna piikkilankaa kuin taalla...

Jep. Tervetuloa Jakartaan. Make yourself at home... Jos Ausseissa rikas ja koyha menivat jonkinlaisessa omalaatuisessa harmoniassa, taalla luokkaerot ovat hirveat. Tosin en muuta odottanutkaan.


Pilvenpiirtajat taalla ovat viela Australiaakin korkeampia ja erikoisen, aika scifistisen muotoisia.

Pyoriskelin ympari paikkoja ja loysin kauppakeskuksen joka oli aika elamaa suurempi kokemus. Shoppailu taalla on tarkoitettu vain todella rikkaille. Paikka oli niin hulppea ja kiiltava etta Hansakortteli nayttaisi pienelta ja todellakin slummilta. Kaytavien lattioilta olisi voinut syoda, kaikkea reunusti nayttava taide ja isot ruukkukasvit, ja ainoat merkit jotka nakyivat olivat tyyliin Versace, Gucci, Tag Heuer, Chanel ja niin edelleen. Harvoin tunnen olevani oikeasti aivan vaarassa paikassa mutta siella kylla olin Haisulina Vilijonkan poytahopeiden keskella... Kilometrin paassa nainen kerjaa kahden lapsen kanssa rahaa ruokaan vaatteissa joiden alkuperaisesta varista on mahdoton sanoa, ja taalla ihmiset ostavat pari-kolme partta pukuja a'-hinta meikalaisen vuosipalkka... Lahdin pois tuntien pienta henkista kuvotusta.



Otin siis uuden suunnan ja loysinkin mielenkiintoisen pienen anarkialaiskan. Tormasin nimittain mielenosoitukseen jonka aihe jai minulle hamaran peittoon. Jain kuitenkin seuraamaan tilannetta ja ottamaan pari kuvaa ihan mielenkiinnosta, koska tilannetta seuraavat poliisit olivat varustautuneet haulikoin ja konepistoolein, ja tykkasivat vahan kyttyraa kun lansimaalainen kuvasi heita. Otin sitten parin kuvan jalkeen hiukan pakkia, heh heh... ;)



Pakokaasupaastot taalla ovat niin rajut etta sita varten on omia yleisia mittaritauluja etta ihmiset nakevat paastojen sen hetkisen maaran, ja monet ihmiset kayttavat vakiona hengityssuojaimia. Minulle tuli itseasiassa aika huono olo kavellessani.

Nain paattyy taaperrus Indonesiassa. Pari heittolaukausta viela...


Komian kokoinen hepokatti. Ja niin lemmon vahva etta kun yritin ottaa sen kateeni, se pisti niin voimakkaasti vastaan etten olisi kyennyt pitelemaan sita satuttamatta sita. Hieno otus. :)

Tama sopisi Suomeenkin. Isoissa liikennevaloissa oli ajastimet punaiselle ja vihrealle valolle. :)


En, en ymmarra miten nama tuon tekevat... Yritin kurkkia olisiko siella joku fuskausnuttura alla mutta ei kylla ole. Tamakin henkilo viipotti siihen tahtiin eteenpain etta minulla oli kiire jos meinasin kuvan saada. Ja siina se laatikko vaan pysyi, eika edes keikkunut. :)

Jaahas, se oli Indonesia se. Ei muuta kuin rinkka selkaan ja Malesiaan!